Fullsteam

Damn Seagulls on toisella kokopitkällään löytänyt juurevuuden ilot. Bändi tuuttaa Soul Politics -levyllään suunnilleen juuri niin hyvin kuin revohka parikymppisiä valkonaamoja vain voi. Sopivalla lämmöllä kypsytelty kakkonen ei kenties avaudu nopeasti, mutta niin tehdessään paljastaa kymmenen biisin sielukkaan kudelman.

Soul Politics on ilmavasti rullaava kokonaisuus, joka lähtee liikkeelle varkain. Once We Were Thievesin akustinen helkkäily toimii rauhoittavana introna levylle. Kaunis kappale on kuin ohjelmanjulistus: ”I´m only 22, so naive but not a fool. I write songs with my guitar, the last note is always hard to find.” Vaikka välillä hankalaa onkin, periksi ei anneta ilman taistelua.

Raukeasti etenevä tamppaus johdattaa levyn varsinaiseen avaukseen, While I´m Goneen, jonka myötä albumin soundillinen ja tekstillinen maailma tulee viimeistään tutuksi. Lähtökohtana on aikuinen rock ja kirkasotsainen avoimuus maailman mahdollisuuksista. Sinne tänne on ripoteltu hienoja torviosia ja taustaköörejä.

Levy maistuu elämältä, joko eletyltä tai tulevalta. High Quality Peoplessa ladellaan sovinnaisen elämän tunnusmerkkejä. Kertoja ei haikaile farmariautoa sekä vaimo-ja-kaksi-lasta -komboa vaan katselee keskiluokkaisuuden symboleita nenänvartta pitkin. Suhteellisen naiivi teksti, mutta ehkä juuri siksi osuva. Hitaasti kasvava biisi muistuttaa Oasiksen turhaan dissaillun Be Here Now -kiekon paisutteluista. Riippunee henkilöstä onko tämä hyvä vai huono asia. Ainakin omassa päässäni biisin kertosäe jäi voimasoittoon pariksi vuorokaudeksi.

Hyviä biisejä löytyy myös albumin loppupuolelta. Singlenä julkaistu The Beat kilkkaa ja töräyttelee urbaanin sykkeen iloista. Vaikka maalaistytöt houkuttavat, ei ilman keskikaupungin meininkiä ole mahdollista elää. Ymmärrän täysin, mikäli meininki muistuttaa vähänkään The Beatin elämänkokoista paisuttelua. Livenä nappiin toteutettuna tällainen mahdollisesti räjäyttää pään. King of Fools päättää levyn arvoisellaan tavalla.

Ainainen nillittämisen aihe suomalaisten bändien kohdalla eli englannin lausuminen harmistuttaa nytkin. Laulaja Lauri Elorannalla on kyllä pirun hyvä ääni, mutta härmäläisaksentti uhkaa välillä viedä uskottavuutta. Pidemmän päälle kauneusvirheet eivät kuitenkaan suuremmin haittaa.

Mitä enemmän Soul Politicsia kuuntelen, sitä enemmän siitä pidän. Alkuun hiukan lattealta tuntunut levy on useamman kerran soittimessa pyörähtäessään kasvanut isoihin mittoihin. Nämä kaverit on nähtävä livenä mahdollisimman pian.