Sara & Susiraja: Routainen maa

Kuukaikumo

Minervan kasvuprosessi mättöpohjaisesta vaaniskelusta enemmän odottelevasti ja mietteliäästi rullaavan suomirockin pariin oli mielenkiintoista seurattavaa. Vuoden 2003 debyytti Ennen kuin valkenee onnistui kohtuullisen hyvin yhdistelemään menevyyden paikoin kovinkin kevyeen tunnelmointiin. Jo seuraavan vuoden aikana bändin tie alkoi nousta pystyyn, mutta solisti Sara ja kitaristi Jukka löysivät tiensä uuteen yhteiseen kokoonpanoon jo vuoden 2005 kevättalvella, kun Sara kokosi porvoolaisten poikien kanssa Susirajan.

Useamman vuoden valmistelun jälkeen viisikko tuntuisi pitkälti jatkavan siitä mihin Minerva jäi. Tämä tietysti pitkälti johtuu jo Saran vahvan persoonallisen viettelevästä laulutulkinnasta, jota ei juuri tule sekoittaneeksi muihin laululintuihin. Myös sävelkynä tuntuu liikkuvan samankaltaisen, tummasyisesti vaaniskelevan ja viettelevän rockin parissa. Sävykkäästi kaikuileva ja kevytkenkäisesti keinutteleva Kivat korot on tarttuva hitti heti kärkeen, joka jatkaa Saran lupauksia herättäviä sanoituksia tuu mun kotiin, mul on iso kylpyamme -tyylisine flirtteineen. Krapulaiselta pääkaupunkikävelyltä kuulostava Helsinkiin taas tuntuu liikaakin kärsivän aiheeseen sopivasta tuhnuisuudesta eikä oikein tunnu tietävän mihin on menossa. Haaveellisen ja kaihoisan Mustan yön kanssa sekä soittajat että Sara pääsevät helpommin koskettavaan vireeseen ja vastaavanlaiset rullaavat kertsit toivoisi löytyvän useampaankin biisin. Esimerkiksi Samettitakin kaunis kerto on ihan suoraa jatkoa Minervalle, eikä hyvin opittuja asioita kannata suotta hukata vaikka bändi ympärillä välillä vaihtuisikin.

Kerjäläisen tumman kasvatuksen, Veli Viileän pahan grooven ja ennen kaikkea Kivojen korkean koukkujen kaltaisia asioita olisin kaivannut Susirajan ensimmäiselle enemmän. Nyt homma jää hyvistä rakennusaineista ja hyvistä yksittäisistä hetkistä huolimatta hiukan valjuksi