Poko Records

Nyt kun Ville Leinonen on laittanut Valumo yhtyeensä määrittelemättömäksi ajaksi jäihin, on koittanut uusien haasteiden aika. Mitä siis tekeekään Leinonen, tuo suruisan sydämen paras ystävä ja raastavien rakkauslaulujen useaan kertaan kruunattu prinssi? No tietysti täyden levyllisen 70-luvun lopun finnhits-lämmittelyjä, jotka tekevät kunniaa tuon aikakauden suurille iskelmätaitajille. Hei! on kahdentoista raidan kokoelma vanhoja hittejä, joissa sydämen tuska puristaa alati rintaa ja syksy on kerta toisensa jälkeen viemässä rakkauden muassaan kauas pois. Albumilta löytyy peräti kuusi Juhamatin ja neljä Katri Helenan tutuksi tekemään kappaletta, joita Leinonen versioi pääosin onnistuneesti.

Avauksena kuultava Julio Iglesias tunnelmointi Hei ei vielä pääse juuri mihinkään, mutta kun puhdasverisen suomi-iskelmä Rakasta mua juuri näin nytkähtää liikkelle, saa albumi kädenkäänteessä uutta ilmaa siipiensä alle. Käännösraita Tunteet nousee osoittautuu niinikään ässäksi ja ison orkesterin soundi pysyy nyt, kuten halki koko albumin, juuri sopivan kokoisena. Myös sovituksiin on kiinnitetty kautta linjan huomiota, minkä ansiosta tuoreet tulkinnat jopa selättävät joissain tapauksissa alkuperäiset versiot. Hei! tarjoaa monta hienoa hetkeä ja niistä suurimmaksi nousee ehkäpä Markku Aron alkujaan tulkitsema Etsin kunnes löydän sun. Vai olisiko Marionin Rakkaus on hellyyttä sittenkin se vavahduttavin napakymppi, tai kenties kiekon viimeisenä varsinaisena kappaleena kuultava Katri Helenan Kesän lapsi?

Näiden upeiden hetkien lisäksi kiekolle on kuitenkin harmillisesti päässyt livahtamaan myös pari kummallisempaakin valintaa, eivätkä Leinosen tulkinnatkaan pysy aina ruodussa. Pahiten sektorista ulos kolisee Katson autiota hiekkarantaa, eikä jo alussa kuultu Hei -kappale taitu sekään aivan speksien mukaisesti.

Hei! on albumi josta joko pitää, tai sitten ei. Kunnianosoitus menneitä kohtaan on kaikesta huolimatta kiistattoman puhdasotsainen, joten uuden uran alku vaikuttaa jo nyt sangen mielenkiintoiselta. Leinonen ottaa tällä kertaa reilusti etäisyyttä historiaansa menneisyyden voimin, mutta mitä mahdammekaan kuulla tämän jälkeen. Lisää 70-luvun iskelmähittejä, vai kenties jotain vielä vanhempaa – vaiko vaihtoehtoisesti jopa tuoreempaa materiaalia?