Sonic Youth: The Destroyed Room – B-sides And Rarities
Julkaistu: 28.01.2007
Arvostelija: Jari Jokirinne
Geffen
Sonic Youthin uralle on mahtunut monenlaista nousua ja laskua, mutta vähitellen jopa valan vannoneen fanin on myönnettävä, että tästä sillasta yhtye ei ehkä enää nouse. Liian monen keskinkertaisen – ja ns. keskiverofaneja vierottavan - levyn jatkeeksi bändin olisi tullut julkaista jotain aivan muuta kuin b-puolia ja harvinaisuuksia niputtava kooste. No, ehkä Sonic Youth haluaa sukeltaa yhä syvemmälle undergroundiin ja haudata ne pienetkin rippeet menestyksestä, jotka se grunge-vuosina sai osakseen.
Tämänlaisessa ”vastarannankiiski-asenteessa” ei toki ole mitään vikaa, mutta jos faktoja katsellaan ihan raa´asti, on hälyyttävää että viimeisimmät relevantit teokset bändi julkaisi joskus 90-luvun loppupuolella. Edes se, että levyn hipoivat kerta toisensa jälkeen viiden tähden luokkaa, ei muuta sitä tosiseikkaa että 2000-luvulla Thurston, Kim ja kumppanit ovat olleet aika lailla eksyksissä. The Destroyed Roomin perusteella tätä laskevaa käyrää on pirun vaikea kääntää, vaikka sen materiaali koostuukin pääosin juuri bändin viimeisimmän huippukauden nauhoituksista.
B-puoli-kokoelmissa on sitä paitsi aina yksi iso mutta. Vaikka kappaleet olisivat kuinka hyviä tahansa, ovat ne aina syystä tai toisesta joutuneet artistin itsensä silmissä kakkosluokan kansioon. Suomeksi käänettynä se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että niitä ei aikanaan ole pidetty tarpeeksi vahvoina kappaleina tai ne on koettu jotenkin vajavaisiksi – osa, mutta vain murto-osa, on sellaisia jotka eivät tunnelmaltaan ole sopineet sillä hetkellä tekeillä olleelle levylle. Jälkimmäinen onkin varmasti yksi musiikkimaailman yleisimmin käytettyjä valkoisia valheita – on melkoisen varmaa että tarpeeksi hyvä kappale käytetään, sopi se tunnelmaan tai ei. Näin voisi kuvitella jopa Sonic Youthin tapauksessa.
Yksi iso plussa The Destroyed Roomille on annettava. Vihdoin yksi bändin parhaista kappaleista, The Diamond Sea, julkaistaan kokonaisessa kahdenkymmenenviiden (!) mitassaan. Vaikka suurin osa ennalta kuulemattomista osista on lähinnä päämäärätöntä hälyääntä ja häröilyä, on silti aina yhtä hienoa kuulla kappale joka osoittaa vääräksi sen väittämän, ettei punkkia ja progea voi yhdistää. Pelkästään siitä napsahtaa puolikas tähti lisää.
Sonic Youth
Vuonnaa 1981 perustettu newyorkilaisyhtye, rockmusiikin hullut tiedemiehet. Alternative rockin elävän legendan musiikin keskeisimmät tekijät ovat versoileva meluproge-psykedelia ja punkahtava rock-asenne. Vuonna 2011 aviopari Gordon-Moore ilmoittivat eroavansa, ja näin yhtyeen taivan päättyi samalla.
Kim Gordon - laulu ja basso
Thurston Moore - laulu ja kitara
Lee Ranaldo - kitara
Steve Shelley - rummut
Linkki:
Lee Ranaldo desibeli.netissä
Thurston Moore desibeli.netissä
sonicyouth.com
(Päivitetty 15.7.2017)
Kommenttien keskiarvo:
Sonic Youthin vankka tausta New Yorkilaisessa underground-taiteessa on näkyvää yhtyeen jokaisella julkaisulla, joskin ehkä vain kansilehdissä tai sanoituksissa. Yhtyeen asenteellisuuteen on sen alusta asti kuulunut vahva omatoimisuus, tapa tehdä asioita itse omalla tavallaan. Tämä on myös The Destroyed Roomin tapauksessa tärkeä seikka. Levy koostuu bändin valitsemista b-puolista ja harvinaisuuksista. Kansiteksteissä mainitaan valintojen olevan kappaleita, jotka yhtyeen itsensä mielestä tuovat enemmän esille sonic youthin taiteellisempaa puolta (tätä Jari Jokirinne ei edes arvostelussaan maininnut, vaikka koko levyn olemassaolo perustuu tähän faktaan). Spontaanius ja improvisaatio ovat tässä tapauksessa avainsanoja, ja turhahan sitä on mennä väittämään ettei samaa tapahtuisi yhtyeen pitkäsoitoillakaan (kuten myös kokoelmalla löytyvä The Diamond Sea osoittaa).
The Destroyed Roomin henkeä valottaa varmasti kansitekstien lukeminen, joissa annetaan selkoa kokoelman eri kappaleiden taustoille. Kyseessä on yksinomaan sitä spontaania ja hetkellistä soittoa ja äänimaiseman ja tunnelman luomista, joka tuotti Sonic Youthin alkuajan junnailun. Tyyliä voisi kuvailla eräänlaisena musiikillisenä vastineena esimerkiksi Jack Kerouacin ja Allen Ginsbergin spontaanille Beat-kirjallisuudelle (liekö ihme, kun molemmat kuuluvat yhtyeen kirjallisiin esikuviin).
Hiveleekö Sonic Youthin välittömyys kuulijan korvia riippuu kuulijasta, mutta myös hieman kuulijan asenteesta. Sonic Youthia en lähitsi Jokirinteen tavoin haukkumaan vastarannankiiskeiksi, koska yhtyeen asenne musiikin tekemiseen on mitä on. Tähän tuskin Carlingsin muodikkaat Goo-paidat voivat vaikuttaa, vaikka kuinka paljon hipsteriarvoa Sonic Youthilla olisi.
Kutakuinkin The Destroyed Room on kokoelma rehellistä ja spontaania musiikkia, täysin yhtyeen omin ehdoin tuotettua ja soitettua. Turha tässä on natista, meille tarjoiltiin puoli vuotta sitten kuitenkin Sonic Youthin mittakaavassa tyylipuhdas pop-levy (Rather Ripped), eiköhän sieltä löydy keskivertokuulijallekin jotain mukavaa, eikä edeltäjä Sonic Nursekaan millään tavoin huono tapaus ollut.