Julkaistu: 22.01.2007
Arvostelija: Marko Ylitalo
Plastic Passion
Yhdistyneet cheerleaderit ovat hioneet kirskuvaa kitarapoppiaan kuulaammaksi ja entistä isomman kuuloiseksi. Kakkosalbumin soundi täyttäisi hetkittäin stadionitkin. Levyn nimibiisi rämisee melkein kuin Detroitin autotalleissa konsanaan. Kotimainen autoteollisuus on kuitenkin kaukana Amerikan moottorikaupungin liukuhihnoista, eikä kouvolalaiskuusikko ole turhaan lähtenyt apinoimaan MC5:n retrorockia. Liukuhihnatuotannosta ei ole tietoakaan, sillä oma menopeli kulkee sen verran joutuisasti, että parempi vaan ajella sillä, vaikka albumi onkin täynnä viittauksia tai kevyitä lainauksia merkkinsä populaarimusiikkiin jättäneisiin tekijöihin. Esimerkiksi Motown Punks yhdistelee onnistuneesti Motownin 60-luvun hittisoundia ja The Clashin keinuvaa punk-poljentoa. Vaikka kyseessä onkin vasta yhtyeen toinen kokopitkä, eivät tekijät ole enää mitään teinipoikia, vaan cheerleadereiden taustalta löytyy sellaisia bändejä, kuten Loose Prick ja Going Public, joiden juuret ulottuvat 70-luvun lopulle.
Heart Of Stone helisee akustisesti huuliharpun johdattelemana, mutta sitä seuraava Ghost To Ghost olisi rumpukoneestaan huolimatta kaivannut rohkeampaa irtiottoa erottuakseen. Kolmannen hitaan Ghost Town Bluesin pelastaa hyvällä tavalla pahalta kuulostava rupinen kitarasoolo. Sanoituksista voi ajankuluksi bongailla viittauksia klassikkobiiseihin, kuten Heart Of Gold (Neil Young), Across The 110th Street (Bobby Womack) ja Lover´s Rock (The Clash vai olisiko kyseessä Saden Lovers Rock -albumi). Kappaleidensa kirjosta huolimatta Cheerleaders Unitedin kitarapop kaipaisi lisää sitä samaa kiihkeyttä, mitä debyyttialbumilla Heartbreak Satellites oli riittämiin, sillä hetkittäin yhtye kuulostaa vain ihan kivalta. Onneksi vain hetkittäin.
Kouvolalaisviisikon soitossa kuuluu hiukkasen 80-luvun Australiaa, ripaus 70-lukuista Bowieta ja tujaus 60-luvun poppia. Loppukuorrutuksena jotain aivan muuta...
Kotisivut: www.cheerleadersunited.net
(Päivitetty 22.01.2007)
