Vaikka valkeakoskelainen Halla mainitseekin tärkeimmiksi vaikuttajikseen Apulannan ja Nirvanan, tulee naisäänisestä tiukasta angsti-alternativesta vahvasti mieleen myös takavuosien Minerva-yhtye. Hetkittäin jännän viivyttelevästi laulava Noora Määttä tosin ilmaisee itseään hieman Saraa suoraviivaisemmin ja bändin yleisvaikutelma on hiukan yksiraiteisempi. Kaikesta tummuudesta ja väijymisestä huolimatta soitossa on myös mukavan kepeitä ja valoisia melodiakulkuja eikä sanallinen kuvastokaan ole mitään ranteiden viiltelyä – pikemminkin rauhoittumista ja haaveilua. Pohdiskelevan laulun ja säröisesti tummailevan rokituksen yhdistelmä toimiikin ihan kelvosti.

Yksittäisenä sävellyksenä samaan aikaan rauhallisin ja punkein sävellys Tiedän sen olevan onnistuu ehkä parhaiten, muistuttaen levyn materiaalista ehkä eniten sitä Apulantaa. Myös vaaniskelusta jyhkeämpään kertoon vaihteleva Tuhkaa jättää hyvän maun suuhun. Yhtye soittaa aika lailla nimensä mukaista musiikkia – hallassakin on oma ripauksensa karua kauneutta.