Stephen Brodsky: Stephen Brodsky´s Octave Museum

Hydrahead

Mikäli ihmisen kallon sisään voisi sukeltaa aivan kuten Being John Malkovich elokuvassa, näyttäisi Stephen Brodskyn pään kätköistä löytyvä pienoisuniversumi varmasti todella oudolta. Tuo aurinkoinen, iloinen ja värikylläinen todellisuus voisi pitää sisällään niin monia arvaamattomia käännöksiä, että eräänkin Liisan löytämä ihmemaa saattaisi vaikuttaa sen rinnalla suorastaan tavalliselta paikalta.

Stephen Brodsky´s Octave Museum on hengästyttävän positiivinen ja uuvuttavan elämänjanoinen täyslaidallinen melodisen pop-rockin vinomman laidan tienoilta. Vaikka teosta ei voi suoraan verrata mihinkään aiemmin tehtyyn – ja vähiten herran Cave-In yhtyeeseen, voisi löyhinä vertailukohtina käyttää John Fruscianten sooloalbumeita, sekä Janes Addictionin seesteisempää osaa. Mutkan kautta tästä alati kukkivasta paraatista voi kuulla lävitse niin Pink Floydin kuin jopa itsensä The Beatlesinkin jälkiä, eivätkä tuntomerkit lopu vielä läheskään tähän. Kitaravetoiset kappaleet hyödyntävät hedelmällisiä ja voimakkaasti vaihtuvia taustoja, itse biisin pysyessä silti jatkuvasti kuninkaan paikalla.

Vaikka tämä vallaton paketti suorastaan pursuaa iloista 60-luvun lopun kuvamaailmaa, höystettynä nykypäivän vivahteilla, osaa Stephen Brodsky tarvittaessa myös hieman himmatakin sirkuksensa vankkureita, mikä onkin siunaus muutaman extra-aktiivisen raidan vastapainoksi. Tunnelmallisimmissa kohdissaan albumi löytääkin kiistatta vahvimmat puolensa, kun minimalistisia runkoja rikastetaan häivähdyksellisin lisäyksin. Noita pienistä osista taiten kasattuja palasia tarkastellessa tuleekin helposti mieleen, että juuri tämäntyyppisen kiekon Sean Lennonin olisi pitänyt julkaista, jotta hän olisi pystynyt nousemaan suuren isänsä varjon takaa esille. Ei tätä joka päivä kuuntele, mutta silloin tällöin nautittuna herran museo on äärimmäisen nautittava kokemus.