Pääkaupunkiseudulta ponnistava nelikko määrittelee musiikkinsa itse melodiseksi, college-tyyppiseksi rockpopiksi. Ihan toimiva määritelmä. Tunnelman puolesta mennään aika haikeasti ja ilmavan kiireettömästi. Kitaramaalailu kaartaa korkealta, mutta hillitysti. Ville Kuitusen laulu on tyylikästä ja melodista, jopa kaunista. Rockaavaa karheuttakin löytyy, mutta sen kummempiin ongelmiin ei onneksi törmätä. Neljän biisin omakustanteella on ehkä suurimpana haasteena se kaikkein tavallisin – kuinka kohota joukosta? Kauniiden melodioiden ja särökitaran yhdistäminen tuntuu onnistuvan, toteutus on kypsä, lämmin ja hötkyilemätön, ei juurikaan tylsä tai yhtään väkinäinen. Joinain hetkinä kiero mieleni nostaa verrokiksi hillityimmän nykypäivän Bon Jovin, joka tulee esiin Kuitusen laulussa. Silti ihan vastaavanlaista biisikynää ja idealamppua Käsityösielu ei vielä tarjoile. Pohjatyö on kuitenkin hyvin kasassa. Tästä on hyvä jatkaa.