Kuusumun Profeetta: Riemun ja kurjuuden sälekaihtimet

Fonal

Kuusumun Profeetta jatkaa alkuvuodesta ilmestynyttä Hymyilevien laivojen satama -albumiaan vielä neljän raidan ep:llä. Aivan kuin tuo albumikin, tuntuu tämä levy kertovan unenomaisesta menneestä ajasta, jota ei koskaan ollutkaan. Erityisesti se tuo mieleeni vuosien takaisen lempikirjani, Thomas Mannin Taikavuoren, sen saksalaisen romantiikan, verkkaisuuden alla piilevän sisäisen palon, ja elämänasenteesta huokuvan humanistisen sivistyksen. Ehkä vain omia mielleyhtymiäni, ja muille täysin käsittämättömiä, mutta Kuusumun Profeetan musiikki kommunikoi siinä määrin juuri mielikuvien tasolla, että sitä on mahdoton kuvata vetoamatta niihin.

Levyn kaksi ensimmäistä kappaletta ovat paikallaan seisovia monologeja, etenkin Tahdon, joka on enemmän luento kuin musiikkiesitys. Onneksi empivän sulhasen tunteita käsittelevä teksti on sekä hupaisa, että tavoittaa joitakin tuntoja jotka uskon jokaisen avioituneen tai sitä aikovan miehen tunnistavan. Armaani tulta ja tappuraa nousee sitten Profeettojen aiemmilta levyiltä tuttuun kiihkoon, mutta sekin on helpompi mieltää kuulevansa teatterin lavalta. Minun on myös mahdoton olla ajattelematta M.A.Nummista, vaikka perusteiden tavoittaminen tälle onkin hankalaa.

Kaksi viimeistä raitaa ovat musikaalisempia, ja olisivat sopineet myös Hymyilevien laivojen satamalle. Rakkaustarinassa Kuin kaksi marjaa on kansanballadin painostavuutta, kun tulkintakin on sopivan hermostunut. Tarinan loppu jätetään kertomatta, mutta yhtyeen jatkessa uhkaavaa, hieman etupainoista soittoaan vielä kahden minuutin verran, kutsuu tämä kuulijan päästämään mielikuvituksen valloilleen. Jalokivet päättää levyn rhodesin kimallukseen. Mika Rätön laulusuorituksessakin on nyt enemmän melodiaa kuin paatosta, ja kappalee virtaa eteenpäin. Hieman jazzahtavaa, savuista ja heleää.

Riemun ja kurjuuden sälekaihtimet on, kuten kunnon ep ainakin, vain ruokahalua kiihottava välipala nälkäisille faneille. Kuusumun Profeetan luomisvoiman portit ovat kuitenkin juuri nyt apposellaan, eikä näin ole koskaan pitkään.