Laibach: Volk

Mute

Kun kuulin Laibachin uuden levyn sisältävän neljätoista tulkintaa eri maiden kansallislauluista, vesi herahti kielelle. Yhtyehän on tullut tunnetuksi paatoksellisilla versioillaan pop-hiteistä, joten yököttävän mahtipontisten kansalaistunnon kohottajien mutilointi olisi varmasti heidän leipälajinsa. Vaan erehdyin, sillä näin ilmeistä tietä he eivät ole valinneet.

Albumin avaava Germanica on hidas ja surumielinen, ja kohteelleen levyn kiltein kappale: After you have fallen as only angels can fall / go and find your peace again. Tämä on ehkä kohtuullista, ottaen huomioon, että Laibach on käyttänyt puolet olemassaolostaan vittuilemalla Saksalle sen natsimenneisyydestä. Paremmin levyä kuvaa rujoilla synasoundeilla alkavan American säe How blind can you get for your country, right or wrong? Tässä hengessä pureudutaan kunkin maan historian ja nykyisyyden epäkohtiin, ja kansallishymneissä usein ääneenlausuttunakin esiintyvään väkivallan uhkaan. Hienovaraisuus ei toki edelleenkään ole Laibachin vahvin laji, mutta tämän pitäisi olla ilmeistä jo levyn kanteen kuvatuista lampaista.

Todella Volk alkaa vakuuttaa singlebiisi Anglialla, jonka tumma syke ja voimakkaat bassokuviot vievät ajatukset Ultra-aikaiseen Depeche Modeen. Massiivinen Rossiya muistuttaa lapsikuoroineen ja marssirytmeineen jopa hiukan oikeaa kansallislaulua, mutta sitä häiriintyneemmältä se kuulostaa. Leon Thereminin nimikkoinstrumentti kruunaa lopussa oodin isänmaalle, joka lähetti hänetkin Siperian gulageihin. Yisra´el taas ottaa kantaa jo sillä, että kappale on yhdistelmä Israelin ja palestiinalaisten kansallissävelmiä: miten hatara onkaan yhtä, omalla maa-alueellaan asuvaa kansaa tarkoittava "kansallisvaltion" käsite, johon "kansallislaulu" elimellisesti tukeutuu. Musiikillisesti levyn kohokohtia on rakenteeltaan rikkonainen, aavemaisia naiskuoroja hyödyntävä Türkiye, jossa tätä sekulaariksi itseään kutsuvaa maata lyödään niin Jumalalla kuin Atatürkilla. Ja kun Laibachin taidekollektiivi NSK on jo vuodesta 1991 ilmoittanut olevansa itsenäinen valtio (joka jakaa mm. omia passeja), on mitä sopivinta, että levy päättyy NSK:n hyvin perinteisen kuuloiseen kansallislauluun, jossa yhtye vannoo puolustavansa kotimaataan loppuun asti.

Volk on raskasta kuunneltavaa, mutta onneksi kappaleisiin on otettu melko vaihtelevia lähestymistapoja. Ne on myös sovitettu siinä määrin uusiksi, että alkuperäinen sävellys kuuluu lähinnä etäisinä melodiakulkuina - mikä on myös levyn teemaan sopiva tehokeino. Näyttää kuitenkin olevan, että ollakseen todella inspiroitunut, Laibach tarvitsee jotain pohjamateriaalin miltä ponnistaa. Ja heidän soundinsa on tosiaan muuttunut WAT:in monotonisesta industrialista. Rumpujen jytkeen sijaan pääosassa ovat kumeat bassokuviot, jotka sitovat yhteen niukkoja orkestraalisia osia ja elektronisia efektejä. Levy on silti melodisinta päätä bändin tuotannossa. Milan Frasin murinaa tasapainottamaan on haettu vierailijoita, jotka esittävät kappaleissa alkukielellä laulettuja osia. Ansio uudesta soundista saattaa tosin mennä myös ljubljanalaiselle Silence-ryhmälle, jonka kanssa Laibach tuotti ja sovitti levyn.

Volkilla on myös muutama varsin mitäänsanomaton veto (Italia, Vaticanae), mutta arvosanaa kasvattaa se musiikillinen positiivinen yllätys, minkä Laibach tällä levyllä järjesti. Samoin nyt kantaa hedelmää se kokonaisvaltaisuus, millä yhtye taiteeseensa ja missioonsa suhtautuu.