Clone: Fuzzy Times, Fuzzy Spaces

Bisamedia

Aurinkoisesta popista pikkuhiljaa tumman emon suuntaan siirtynyt helsinkiläinen Clone julkaisee debyyttinsä. Kymmenen kappaleen kokonaisuus esittelee nelikon, jonka tummasti säröilevää ja laajasti värisevää soundia on hiottu varmasti huolella. Laulaja-kitaristi Thomas Häggströmin avarasti väräjävästä laulusta ja soiton kiireettömästä junnaavuudesta tulee hetkittäin vahvasti mieleen Live. Ehkä parhaimpaan tiivistykseen bändin päällimmäisestä ideasta pääsevä avausraita There Is Just Now vakuuttaa toisaalta vahvasti kyvyllään yhdistää positiivisesti rullaava särömaalailu tummasyisesti junnailevaan haaveiluun, toisaalta lopputuloksessa on kaikesta hyvästä huolimatta jokin kummallinen takakireyden maku. Ikään kuin yhtye ei ihan loppuun asti uskaltaisi rentoutua soittonsa äärellä...

Toinen ongelma on ehkä siinä, ettei Fuzzy Times oikeastaan tuo utuiseen indie-rockiin hirveästi uusia tuulia. Toki yhtyeen soundia kuuntelee mielellään ja lopputuloksesta ei demomaisia haparointeja irtoa korvaan. Silti Timeoutin utuisen vinguttelun ja kiihdyttelevän kerron yhdistelmä on aika tuttua kauraa, Red Lightsin menevä positiivisuus jää hiukan perussettiin. Olisi toki kohtuutonta odottaa jokaiselta levyltä jonkinlaista suunnannäyttäjän roolia, mutta Clonen tuoreimmalta uupuu yllättävyyden ja uutta luovan otteen lisäksi se ihan viimeisin puristus. Missään vaiheessa ei ylletä esimerkiksi Lapkon haavoittuvuuteen. Liekö tätä levyä viilattu liikaakin studiossa? Pidin nimittäin osasta tälläkin levyllä soivista raidoista kovasti viime vuotisella Live & Unedited-levyllä... Joka tapauksessa, ei kosketa niin syvältä kuin toivoisi.