Helsinkiläinen viisikko Soulstab pistelee oikein mukavalla, rennon ilmavalla otteella hikistä, juurevaa ja sielukasta rockia viiden biisin verran. Kahdella kitaralla ja rytmiryhmällä juostaan samaan aikaan kipakkaasti ja rennosti, hirveän vaivaantuneen tuntuista rokkia ei tällä levyllä kuulla. Hyvä niin. Blues on myös vahvasti mukana, siitä lauletaan ja sen maanläheinen molli kuuluu soitossa. Mikko Lagerkransin laulu sopii karheana ja ärhäkkäänä mainiosti menevään vispaukseen ja jalat tahtovat lähteä svengaamaan ihan näin pöydän allakin. Aiempaan, tänä vuonna kuunneltuun, näytteeseen verrattuna nyt ollaan totisesti vahvemmin biletysmielessä liikkeellä, vaikka kyllä sille haaveilullekin on osattu jättää sopivasti sijaa. Ehdottomasti keikalle!
Linkki: Soulstab @ Desibeli
Päivämäärä: 25.11.2006
Lukukertoja: 2490