Donavon Frankenreiter: Move By Yourself

Lost Highway

Joskus kiitän internetiä täydestä sydämestäni, koska sen ansiosta saattaa tehdä todellisia löytöjä joiden avulla jaksaa kylmimmänkin talviviiman. Yksi näistä löydöistä itselleni on Donavon Frankenreiter. Huolimatta todella epäseksikkäästä nimestään, mies on kovassa nousussa. Entisen surffaajan läpimurtoa avitti Frankenreiterin kaveri ja surffaajakollega Jack Johnson, joka otti Frankenreiterin siipiensä suojaan Brushfire –merkilleen.

Miehen toinen levy Move By Yourself alkaa tiukalla groovella, joka asettaa riman korkealle. Kappaleesta henkii että kyseessä on todellinen valkoinen Curtis Mayfield ja sama meno jatkuu kappaleessa The Way It Is. 70 –luvun jousisovitukset ja kitaran funk –komppaus ovat silkkaa täydellisyyttä. Levyn kolmas funk –painotteinen kappale on That´s Too Bad (Byron Jam), joka pystyy kiteyttämään kahden ja puolen minuutin kestoonsa kaiken naisen ja miehen välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä.

Muu levy risteileekin sitten matalatempoisen ja akustisvoittoisen tunnelmoinninn parissa. Samankaltaisesta tunnelmastaan huolimatta levy ei kuitenkaan muistuta Johnsonin In Between Dreams –levyä, vaan enemmänkin Amos Leen ja J. J. Calen musiikillista sukulaista. Kaikki on pieni eleistä. Tekniikkaa kitaran käsittelyssä löytyy, mutta sillä ei kukkoilla.

Tunnelma on tärkein, varsinkin pitkässä ja pidätellyssä bluesjammailussa Fool, jossa on niin hyvä tunne että se voisi jatkua ikuisesti. Tähän vielä lisättynä funk –juuret ja kantrilähtöisemmät biisit niin täydellisen orgaaninen soundi on löytynyt. Levyn kappaleet ovat positiivisia ja yleistunnelma kesäinen. Särmää olisi voinut olla enemmän, mutta vaikka kappaleet These Arms ja Beautiful Day kaartuvatkin hieman imelyyden puolelle, niin se ei kokonaisuudessa paina.