SonyBMG

Kolmas eli se ”vaikea” ja kriittinen albumi ilmestyi keskellä synkintä vuodenaikaa ja vuoden synkintä kuukautta. Jotenkin osuvaa. Ensialbumin kepeämmästä Rusketusraidat- kesähitistä on kuljettu pitkä matka Leskiäidin tyttärien avausraitaan, parisuhdeväkivallasta kertovaan Joku raja-biisiin. Jokaisen väkivallasta kärsivän naisen tulisi kuulla, kun PMMP suorastaan huutaa kertosäkeessä ”Jos lyöt vielä kerran, niin minä tapan sut!” Pieni feministi minussa hurraa ja taputtaa käsiään! Kappale onkin osa Amnestyn naisten oikeuksien kampanjaa.

Leskiäidin tyttäret on albumillinen raikasta poppia sanoman kera, mutta ei tässä mitään hirveän yllätyksellistä tai ihmeellistä ole. Osa teksteistä on jopa liiankin tutun oloista. Taiteilia-biisin tarina on kuultu ennenkin mm. Happoradion versiona Linnusta sammakoksi.

Erittäin toimivaa, rullaavaa ja mieleenpainuvaa kuitenkin. Melodiat tarttuvat ja jäävät soimaan päähän. Sanat jäävät hautumaan mielen syövereihin syvällisine merkityksineen. Paula Vesala on erittäin vakavasti otettava sanoittaja tässä maassa ja hänen kynänsä taidot kantavat taatusti yli PMMP-orkesterin tarunkin.

Hittiainesta ajateltuna albumi on jyrkästi pyramidin muotoinen. Tarttuvimmat ja potentiaalisimmat palat on sijoitettu albumin alkuun. Joku raja, Kiitos ja Henkilökohtaista ovat tasavertaisia radiohittejä, mutta sitten joko taso laskee tai ehkä päästäänkin itse asiaan ja paljastetaan sekä albumin että Paulan ja Miran todellinen luonne. Luulitte pääsevänne helpolla, mutta ähäskutti.