Mogwai: Zidane - A 21st Century Portrait

Pias /Wall of Sound

Vaikka olen mitä suuremmassa määrin uneliaan ja toismaailmallisen tunnelmoinnin ystävä, ei Mogwai ole onnistunut saamaan minua lumoihinsa. Post-rockin pioneeriksikin usein kutsutun yhtyeen viehätys perustuu lähinnä vain kurinalaiseen ja minimalistiseen soittotapaan, sekä tarkoin harkittuun dynamiikkaan - usein tuntuu kuin kappaleita ei olisi sävelletty ollenkaan. Jos yhtyettä vertaa vaikkapa toiseen samaan karsinaan ahdettuun elukkaan, Tortoiseen, tuntuu Mogwain kehitys jääneen polkevan paikoilleen. Yhtyeen uudistuminen on käytännössä tarkoittanut sitä, että välillä se suosii säröä, ja toisinaan taas ei.

Nyt yhtye on tehnyt soundtrackin jalkapallolegenda Zinedine Zidanea käsittelevään elokuvaan. Nyt jos koskaan yhtyeen musiikin pitäisi toimia, sillä porukan synkeä instrumentalismi on aina kaivanut tuekseen jonkinlaisia lisä-ärsykkeitä – joko parempia ja runsaampia melodioita, erikoisempia instrumentaatioita tai vaikkapa visuaalisia esityksiä. Valitettavasti nyt ongelmana vain on se, että soundtrack pitäisi arvioida elokuvan ääniraitana eikä itsenäisenä teoksena, ja elokuvaa en ole vielä nähnyt. Zidane on kovin rauhallisiin tunnelmiin panostava kiekko. Sen teho perustunee pitkälti niihin rinnastuksiin, joita musiikin ja kuvan avulla luodaan ja tällä tavalla se voi onnistua funktiossaan vaikka kuinka hyvin, sillä yhtyeen hidasta ja melankolista säveltaidetta ei tule heti yhdistäneeksi miehiseen joukkueurheiluun. Useat kappaleet ovat yhtyeelle tyypilliseen tapaan pariin sointuun pohjautuvaa raukeaa tekstuuria, joka puhuttelee soinninhallinnallaan, mutta ei juurikaan muutoin. Kahteen osaan jaetussa Terrific Speechissa on mainio ja tehokas elokuvallinen teema, jollaisia kuulisi mielellään enemmänkin.