Guillemots: Through The Window Pane
Julkaistu: 09.11.2006
Arvostelija: Kari Koivistoinen
Polydor
Guillemotsin musiikki tuo mieleeni hipahtavan bändin, joka soittaa keskellä metsää, hyvin äänieristetyssä mökissä, jonka sisustan seinät on päällystetty erikokoisilla peileillä. Keskellä mökkiä soittaa Guillemots, joka vetää varovasti tanssahdellen biisejään, varoen samalla, etteivät kurki peileihin, hyvin tietoisena niiden olemassaolosta. Huvittavasti sinänsä sanottu juuri debyyttialbuminsa julkaisseesta bändistä, josta varsinaisesti en tiedä paljoa mitään, puhumattakaan siitä, että tuntisen jonkun heistä.
Nämä britit ovat hassua porukkaa. Parhaimmillaan he tekevät aivan loistavia biisejä kuten Trains To Brazil, joka on samalla omaperäinen, herkkä, hyvälle tuulelle saava, että uskomattoman tarttuva biisi. Välillä tuloksena on taas varsin mitään sanomattomia, herkkyyttä hakevia, mutta turhanpäiväisiä haahuiluja, joista pahin on Blue Would Still Be Blue. Sitten löytyy biisejä, kuten Redwings, jotka menevät vain sellaiseen satumetsässä hyppelyyn ja auringonkukkien puhalteluun. Kun Fyfe Dangerfield laulaa rakkaudesta, tekisi mieli huutaa taustakuorossa, että etkä rakasta, et tasan todellakaan rakasta!
Kaikki tämä tietysti tapahtuu pienessä hassussa päässäni. On yleensä hyvä asia, että bändi herättää ristiriitaisia ja hämmentäviäkin tunteita. Guillemotsin materiaali heittelee nerokkaasta vaivaannutavaan, eikä kokonaisuus puristu eheäksi timantiksi. Kiva puolijalokivi, jonka peruskäyttöön soveltuvaan koruun voisi upottaa, mutta ei tästä kihlasormusta koristamaan olisi. Näin herkän musiikin tekeminen on nuorallatanssia, taitavaa tasapainoittelua, jossa horjahtaa epäaidon puolelle hyvin helposti. Löysin tätä kuunnellessani sisältäni kukkakedoilla vaaleanpunaisilla balenttitossuilla tanssivan pikkutytön, mutta ajoittain tuli katsottua peiliin ja vaikka kauneus on makuasia, niin en pitänyt näkemästäni.
Guillemots
Brittiläinen popyhtye.
Linkki:
myspace.com/guillemots
(Päivitetty 11.1.2012)
Kommenttien keskiarvo:
Alkuun levy kuulosti hieman ylimahtipontiselta ja epätasaiselta, mutta pidemmän tutkailun jälkeen Guillemotsin ilosanoma on "auennut" toden teolla. Levyn alkuun on pakattu hieman helpommin lähestyttävä, vai pitäisikö sanoa jopa hitikäs matsku, kuten Made Up Lovesong ja Trains to Brazil. Sitten levy ottaa vähän happea, kunnes ponkaisee nimibiisin ja If The World Endsin myötä todelliseen lentoon. Mahtipontista? Kyllä, mutta hyvällä tavalla - ja samaan aikaan koskettavaa, monipuolista ja jopa hauskaa. Ei turhaa synkistelyä vaikka esim. tuo If The...on aiheensa puolesta todella diippiä tavaraa. Ja kun loppuun on vielä mahdutettu häikäisevä Sao Paolo, täytyy arvosana nostaa lähelle kymppiä. Ilman muutamaa keskinkertaisempaa biisiä näin kävisikin. Silti, ehdotonta vuoden 2006 eliittiä.