Stigmata

Helsinkiläinen rock-trio viskoo jo toisen energisesti kaahaavan ep:n ilmoille. Kolmikon soitossa miellyttää menevän raskauden ohella erityisesti tummasyinen vaaniskelevuus, joka ei ole niinkään päällekäyvää kuin mietiskelevää. Päällekäyvyyttä löytyy kyllä myös, mutta enemmän laulaja-kitaristi Panu Kontkasen äänenkäytöstä. Joissain kohtaa Panun karkeus meinaa mennä hiukan yli, jolloin ääni ei tahdo oikein pysyä kasassa. Lunan suurin vahvuus on kuitenkin hallittu raivokkuus, jota käytetään puskemaan läpi jyräävän, hivenen sumuisen kitarariffittelyn. Ison maailman nimistä Rothin Mikankin edellisessä arviossa löytämästä Queens Of The Stone Agestä löytää joitain samoja elementtejä, mutta Mala Lunan voisi sanoa tykittävän hiukan raaemmin ja suoraviivaisemmin.

Viiden biisin rosterista ei tällä kertaa nouse erityisiä hetkiä muiden yläpuolelle, mutta jo keskiarvolla mennään hyvin plussan puolelle. Kolmikon tiiviissä ja tiukassa soitossa on ihailtavaa erityisesti sen vaivattomuus ja melkoisen särisevästä rockista huolimatta tarvittava ilmavuus. Ei huono. Sitä todellista timanttia saapi kyllä vielä hioa, mutta hyvät pohjat on näillä kahdella lyhkärillä tehty.