Polydor

Retroilussa ei ole mitään hävettävää, ainakin jos sen tekee tyylillä ja esikuviaan peittelemättä. Näin ajattelee ainakin Scissor Sisters, ja kutsuu itse kuningatarsisko Elton Johnin pianoilemaan uuden Ta-Dah -albuminsa avausraidalle I Don´t Feel Like Dancing. Tämän jälkeen on paha käydä valittamaan siitä, että She´s My Man ja Land of a Thousand Words on vohkittu suoraan Elton-tädin kaapista (jäljelläolevat Gibbin veljekset varmaan haluavat mukaan ensi levylle). Levyn toinen keskeinen aines on jenkkiläinen discofunk, jota edustavat mm. Lights ja riisuttu Ooh. Eipä ihme jos tämäkin kuulostaa tutulta - kitarassa kun on mm. David Bowien levyillä funkannut Carlos Alomar.

Discon ja glamin lisäksi levyllä on kaksi music hall/vaudeville-henkistä palaa, joista toinen, I Can´t Decide, on jumiutunut sen raidoista pysyvimmin päähäni (iloisesti laulaen my heart feels dead inside / it´s cold and hard and petrified). Toinen kohokohta on ainoa Ana Matronicin laulama biisi, Blondien ja Giorgio Moroderin suuntaan kumartava Kiss You Off. Tähän röyhkeän elektronisen sykkeen säestämään julistukseen verrattuna ensilevyn Tits on the Radio kuulostaa kesyltä.

Kummastuttavin veto levyllä on Paul McCartney, Jake Shearsin idolilleen kirjoittama elektrofunk-tribuutti, joka ei kuulosta noin yhtään miltään mitä Macca on itse tehnyt. Sitä seuraava kauniin melodinen mollibiisi The Other Side olisi kelvannut hyvin levyn päätökseksi, nyt sen jälkeen täytyy vielä kestää kaksi vähemmän innostavaa biisiä. Tästä huolimatta levy on edeltäjäänsä tasavahvempi.

Vanhojen levyjen kuuntelun lisäksi aikaa on käytetty myös studiossa. Funk-bassot, torvet ja efektit kuulostavat enemmän 70-luvulta kuin 70-luku itse. Ylipäätään levy on orgaanisempi, orkestroidumpi ja päällekäyvempi kuin debyytti. Vähemmän cool ehkä, ja siltä puuttuu Comfortably Numbin kaltainen pankin räjäyttäjä, mutta kaikki on kuitenkin tehty niin taiten, että se ansaitsee kumarruksen ja ihailun. Etenkin kun kappaleen pursuavat koukkuja niin, että levyn kuuntelu on vielä usean kerrankin jälkeen jatkuvaa "ai niin tässä oli tämäkin" -elämystä. Epäilykset siitä, riittäkö saksisiskojen konsepti enää kolmanteen levyyn, ovat oikeutettuja, mutta tällä hetkellä ei voi sanoa kuin ta-dah!