Sakara Records

Pitkän linjan möykkääjien Rytmihäiriön sainaaminen Sakara Recordsille oli pienoinen yllätys. Yhdistäähän heitä toki ´yhtiötovereihin´ Mokomaan ja Stam1naan tylynpuoleinen ja päällekäyvä meiniki, mutta kahden jälkimmäisen yhtyeen musiikista paistaa kuitenkin läpi selkeä humaanius. Rytmihäiriöltä tällaisen löytäminen vaatii jo kohtuullisen idiosynkraattista ajattelua, kun yhtye laulaa mm. pyörätuolipotilaasta, tuosta "kuoleman kusisesta enkelistä", joka umpikännin tuoman etulyöntiaseman turvin lahtaa ihmisiä Saatanalle. Hirtehisen hauskaa meno kyllä on, onhan kappaleilla nimiä kuten Harvoin ihmistä tapetaan näin hartaissa merkeissä, jonka sanoissa muuten yhdistyvät Rytmihäiriön tavaramerkkiteemat: tappaminen, alkoholismi ja hengellinen hurmos.

Yhtyehän kutsuu itse musiikkiaan surmacoreksi, ja kyllä se tiivistää varsin hyvin heidän hardcoresta, thrashista, grindista ja blackmetalistakin ammentavan, erinomaisen timmisoundisen keittonsa. Kitarailmaisu on valtaosaltaan sahausta rumpalin armottoman taonnan tukemana, ja poikkeamat pyrkivät lähinnä alleviivaamaan tätä, kuten Tehty mikä tehty -kappaleen pajupilli-intro. Tästä huolimatta tavara toimii, sillä bändi vuorottelee muutamaa perustemppuaan rivakassa tahdissa, joten puutumaan ei ehdi. Ja pikkukivaa (hevi)koristekoukeroakin on, esim. Pyörillä kulkevassa kuoleman enkelissä vierailee itse Alexi Laiho vetämässä kunnon munanrapsutussoolon. Mutta vaikea tältä on kohokohtia poimia, vaikka jotkut iskufraasit jäävätkin tajuntaan paremmin kuin toiset.

Rytmihäiriön ilmaisuun sopii tiiviys, eikä Seitsemän surman siunausliitolla olekaan mittaa kuin puoli tuntia. Biisit vaihtuvat toisiksi melko huomaamatta, ja yhtäkkiä levy onkin loppu. Uudestaan!