Stonetone: Giants II (ep)

Suomessa on valtavasti raskasta musiikkia soittavia yhtyeitä. Stonetone ei ole millään muotoa kehnoimmasta päästä, jos kohta ei terävimmästä kärjestäkään. Omakustanne-ep Giants II:lla espoolaisporukka muussaa punkkia, progea, heviä ja grungea kuuden kappaleen verran. Pikkulevyllä mennään vikkelästi tunnelmasta toiseen. Välillä kiihdytellään, välillä kaikuvat kasarivirvelit balladien tahdissa. Mukaan mahtuu myös yksi grungetyyppinen painostava akustinen veisu.

Avausbiisi Thank God for Science (Hyvä nimi!) esittelee yhtyeen eri puolet. Ärjyt vokaalit yhdistettynä raskaisiin riffeihin. Ei mitään järin omaperäistä, mutta punkahtavan laulun ja viulujen kontrasti on mukavan suuri. Puolitoistaminuuttinen I Need My Melancholy on rynnivintä Stonetonea. Onneksi biisiä ei ole pitkitetty turhaan, sanottavan kun voi sanoa ytimekkäästikin. Nimikappale Giants II on perinteinen balladi, eikä mikään hullumpi sellainen. Viulut soivat oikein kauniisti taustalla. Tämäkin kappale loppuu ennen kuin se alkaa pitkästyttämään. Kerrankin näin päin; mieluummin hieman liian vähän kuin hieman liian paljon. Sons of the Pacifist on parin edellisen kappaleen hybridi, eli alussa herkistellään ja lopussa runnotaan. Black Lead jatkaa peruslinjalla ja sujahtaa ohi sen kummemmin liikuttamatta. Päätösbiisi Above the Below poikkeaa edellisistä akustisella instrumentaatiollaan. Kaikuja viidentoista vuoden takaa Jenkkilän itärannikolta, eli ei paha ollenkaan.

Stonetonella on taitoa tehdä kappaleita erilaisista elementeistä. Kokonaisuus on kuitenkin hieman tasapaksu erilaisista biiseistä huolimatta. Potentiaalia jää lunastamatta, mutta ehkäpä tulevaisuudessa materiaalin kirjo kasvaa ja omaperäisyyttä tulee lisää. Näine hyvineen Giants II -ep jää muutamaan kuunteluun.