Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 75 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Weezer: Maladroit
Arvioija: Jari Jokirinne
Arvio:

Geffen

Vaikka Maladroit osoittautuikin ensikuuntelun pelästystä paremmaksi levyksi, on se silti pettymys – maailman parhaalta voimapop-bändiltä olisi voinut odottaa huomattavasti enemmän todellisia iskusävelmiä, umpitarttuvia koukkuja tai vähimmillään edes päätöntä silmät kiinni, suu auki-kaahausta. Nyt käteen jää vain risut ja roiskeet hyvästä meiningistä.

Viime vuonna kovasti odotettu vihreä levy ei vuoden kuuntelun jäljiltä ole asemiaan erityisemmin petrannut. Kuten Tuomasen Jari taannoisessa arviossaan mainitsi, alun huippubiisien jälkeen loppu levystä sujui enemmän tai vähemmän jäähdyttelyn merkeissä. Nyt ei samaa pelkoa ole, sillä Maladroit ei oikeastaan missään vaiheessa lähde todenteolla lentoon. Ykkösluokan antia saa hakea normaalia Weezer-tasoa kauemmin, joten siinä mielessä vertailut hitaasti auenneeseen Pinkerton-mestariteokseen ovat oikeutettuja. Dope Nose on toki rivakka vetäisy, mutta kun heti perään puskevat sellaiset keskinkertaisuudet kuin Keep Fishin’ , Take Control ja varsinkin väsynyt Death And Destruction ei voi kuin huokaista; onko tämä todellakin sama bändi joka teki kuninkaalliset Undone: The Sweater Songin, El Scorchon ja Hash Pipen ?

Pahin syöksykierre onneksi katkeaa tähän ja lopusta löytyy jopa Weezerin omalla asteikolla korkealle noteerattavia biisejä. Ensiksi hännän nostaa ryhdikäs Slob, josta letkeän Burndt Jambin on helppo jatkaa noususuhdannetta. Kun loppua kohden rytätään vielä ”beach boys goes hardcore”-tyyppinen Possibilities pinnistää levy sittenkin plussan puolelle. Mainiosta loppukiristä huolimatta Maladroit on neljä levyä tehneen Weezerin neljänneksi paras levy.

Linkki: Weezer.com
Päivämäärä: 18.07.2002
Lukukertoja: 2088


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Nimetön kommentoi 12.12.2002:
Pisteet:
ei se nyt ehkä ihan noin huono levy ole.valitettavasti silti bändin heikoin levy, mutta weezer ei ole tehnyt kuin hienoja levyjä. Mutta se pitää sanoa että vaikka levy sisältääkin hienoja kipaleita, niin levyltä puuttuu luonne. Se ei ole kesä eikä talvialbumi kuten pumpun aiemmat levyt. Death and.... onakyllä heikointa weezeriä mitä olen kuullut mutta keep fishin on kyllä mielestäni hieno biisi

Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Weezer

Vuonna 1992 Los Angelesissä laulaja-kitaristi, primus motor Rivers Cuomon, basisti Matt Sharpin ja rumpali Patrick Wilsonin toimesta perustetun iloisen voimapop-nelikon habitus on esikuviaan Pixiesiä ja Cheap Trickiä muutaman asteen nörtimpi. Kappaleiden rakentamisessa sympaattisella huuli poskessa –asenteella on tärkeä osa, mutta killeri-melodiat ja särökitaravallit ovat kuitenkin yhtyeen pääaseistuksen keskeiset tekijät.

Kotisivut: www.weezer.com

(Päivitetty 28.08.2008)
Levyarviot:
Weezer (The Red Album)

28.08.2008
Arvostelijana Tommi Saarikoski
Make Believe

27.05.2005
Arvostelijana Jari Jokirinne
Maladroit

18.07.2002
Arvostelijana Jari Jokirinne
Weezer (green album)

20.09.2001
Arvostelijana Jari Tuomanen

Klassikko:
Weezer: Weezer (Blue Album), 1994

28.04.2004