Warner

Sitten läpimurtolevynsä Ua uan (1999) Zen Cafe on tehnyt tasaisesti edeltäjiään heikompia levyjä. Viime vuoden Laiska, tyhmä ja saamaton oli jo niin väkinäinen tapaus, että se oli krapulafiiliksessään kiinnostava lähinnä Samuli Putron psykodynaamisen kehityskaaren ilmentäjänä. Siksi onkin iloinen yllätys, että Stop on hyvin vapautuneen ja inspiroituneen kuuloinen levy.

Stopin sävellykset ovat Zen Cafen mittapuullakin varsin yksinkertaisia, mutta levyn anti onkin sovituksissa ja tuotannossa (propsit Mara Salmiselle). Kappaleet ovat täynnä pieniä koristeita ja yksityiskohtia, jotka rikastavat muuten entistäkin riisutumpaa ilmaisua. Discomaneereilla kuorrutettu Rakastele mua onkin levyn ainoa isoäänisempi kappale. Sen sijasta yhdeksi levyn avainraidoista kohoaa hauras Vattupuskassa, joka on rakennettu pelkän bassokuvion ympärille, mutta sitä täydentävät yhden sormen pianoriffit, vaimeat urut, puhallus melodicaan ja kitaran näppäily – kaikki sopivasti annosteltuina pieninä pätkinä. Kun kappaleen yleisilme on näin hillitty, tuntuvat c-osan vähän ärjymmät kitararepäisyt järisyttäviltä. Näin tulkittuna pikkupojan tarina isän kuolemasta toimii paljon paremmin kuin bändin aiemmat yritykset käsitellä raskaita aiheita.

Onko levy sitten tasavahva tai tasapaksu, kun sillä on vähänlaisesti selkeitä kohokohtia, mutta ei myöskään täytebiisejä? Tällä hetkellä kallistun edelliseen. Rouheampi Tervetuloa on parempi tekele kuin Moi tai Tien päällä joka päivä, ja lohdullinen reggae-biisi Metallinen sheriffintähti on ihan mukiinmenevä aluevaltaus sekin. Ja vaikka Ensisuudelma on maailman tavanomaisimpia pianosäestettyjä rock-biisejä, viehättää sen välittömyys minua silti. Levystä jää myös hyvä maku suuhun, sillä sen päättävä biisikaksikko Ja mulle nauraa variksetkin/Lohdutan sua on sen vahvinta päätä.

Stopista kertoo paljon se, että aina kun laitan sen soimaan taustalle ja teen jotain muuta, levy ei tunnu missään ja alkaa jopa ärsyttää. Napit korvilla kaupungilla kävellen vaikutelma on päinvastainen. Elämän ympäröimänä Putron sanoituksetkin tuntuvat tavoittavan jotain, vaikkei niissä suuria oivalluksia tällä kertaa tehdäkään. Stop onkin keskittymistä vaativa pienten ilojen levy.