Julkaistu: 10.10.2006
Arvostelija: Otto Kylmälä
Atlantic
Jos ei ole aikaisemmin kuunnellut Jet –nimistä yhtyettä, vahvimmaksi vaikutteeksi nousee ensiksi The Beatles ja jopa The Hives ja AC/DC. Pidemmälle kuunneltuaan kuitenkin huomaa että yhtye kuulostaa melko lupaavasti Oasikselta. Lupaavasti siinä mielessä että on vaikea sanoa kuinka päämäärätietoista Oasikselta kuulostaminen herroille on. Vaikka jäsenet mainitsevatkin trendikkäitä bändejä vaikuttajikseen, niin päällimmäisenä päälle puskee Oasis. Ei tarvitse kuin kerran kuunnella Shine on –levyn nimikkobiisin, niin voi jo kuvitella Liam Gallagherin kurottautumassa mikkiä kohti kädet selän takana. Myös seuraava biisi Come on come on paiskaa kättä aika vahvasti tuon edellä mainitun brittiyhtyeen kanssa.
Suurin Oasis –viittaus tulee laulaja Nic Cesterin äänenkäytöstä. Suurimmaksi osaksi ääni liikkuu Gallagherin reviirillä, mutta välillä käydään Bon Scottin ja Brian Johnsonin luona. Seikka joka ei yllätä kun kyseessä on kerran australialainen yhtye. Bändi iskee hyvin ja tuotantokin pelaa - enimmäkseen.
Sinänsä kaunis akustinen balladi Eleanor on pilattu turhalla huutamisella. Biisissä ei ole oikein sävyeroja kun koko biisi on mezzoforte. Bring it on Back onnistuu kolahtamaan ensimmäisillä riimeillään, mutta siihen se jääkin. Pink Floydin Eclipseä lainaava kertosäe ja älytön "bring it on back" hokeminen vesittävät biisin. Onneksi levyltä voi nostaa muutaman hyvänkin biisin kuten Kings Horses ja Holiday. Molemmat edustavat eri tyylejä, mutta molemmissa välittyy selkeä energia ja intentio. Myös Stand up ja Rip it up pursuavat kunnon äijärockiskemistä, mikä ei ole lainkaan pahitteeksi tämän kaltaisen Oasis-yliannostuksen keskellä.
Australialainen garagerock-bändi, joka lainaa Beatleseiltä, AC/DC:ltä ja reippaasti Oasikselta.
Nic Cester – kitara ja laulu
Chris Cester – rummut ja laulu
Cameron Muncey – kitara ja laulu
Mark Wilson - basso
Kotisivut: www.jettheband.com
(Päivitetty 10.10.2006)
Kommenttien keskiarvo: