Rehtorit: Klassista musiikkia

Ei Myy

14 biisiä ja 34 minuuttia, siinäpä äärimmäisen kliininen kuvaus iloista rähinäpunk-rockia poppis-kevyesti soittavan Rehtorien uudesta levystä. Klassista musiikkia -albumia maustetaan vielä iloisella ska:lla ja – mikä parasta – torviakin kuullaan.

Surftyttö aloittaa homman riehakkaalla juhlatuulella. Murheita ei näy taivaalla, kun rakastutaan surffarityttöön. Punk Rock pistää jo huomattavasti tiukemmalla ilmeellä ja kiivaalla nytkeellä. Eikä jatkossakaan hirveästi synkistellä, vaikka kyllä nelikko osaa pistellä melankolisestikin. Mitään monimutkaisia kuvioita Rehtorit eivät hyödynnä soitossaan saati teksteissä. Eikä siinä toki mitään, mutta muutamissa kohdissa sanojen yksioikoisuus käy jo hiukan ärsyttämään (Hitaammin, matalammalle ja veltommin, Me lauletaan teille, Tiedän kaiken). Jälkimmäiset ovat toki biiseinä muuten melkoisen mainioita.

Muita joukosta nousevia ovat ainakin raukean kaihoisa, torvilla kuorrutettu ska Ei se siitä, kepeä poppispunk Päät kääntyy sekä Roy Orbison-tulkinta Päin kuolemaa. Torvilla hurraava rock´n´roll-kaahaus Tädillä on Cadillac toimii myös mainiosti, samoin letkeä Selvää jälkeä. Leena tahtoo kiljua ja vastaavat sanaleikittelevät punk-anthemit eivät tipu yhtään niin hyvin. Basisti Mikkolan tukemana Sanna Reposen laulu toimii Rehtoreilla sujuvasti. Oikeastaan vain päätösraidalla Tummempi puku tulkinnassa kuulee selkeää haparointia. Eikä bändi tämän virsimäisen hartailun perusteella kyllä ole parhaimmillaan surupukujen seassa, vaikka pieni vakavoituminen fiestan päätökseksi onkin ihan pätevä idea. Huomattavasti ulkonäköään parempi levy.