The Mars Volta: Amputechture

Universal

Vaikka sellaisen timanttisen yhtyeen kuin At the Drive-Inin jäännöksistä ei voisi kuvitella nousevan kuin loistavia bändejä, niin allekirjoittanutta Sparta ei ole onnistunut vakuuttamaan. Sen sijaan pörröpäiden Cedric Bixler-Zavalan ja Omar Rodriguez-Lopezin pystyyn nikkaroima The Mars Volta on ollut sellaista nerouden pyörremyrskyä, ettei keikoilla bändiä ole voinut kuin suu auki transsissa ihmetellä. Kahden pään sekaisin saavan progepläjäyksen jälkeen kolmas levy saa fanin hämmennyksen valtaan…tähänkö sitä ollaan tultu?

Amputechture eroaa monessa mielessä bändin aikaisemmista levyistä. Ensinnäkin levy ei ole sidottu mihinkään aiheeseen ja muutenkin meno on rauhallisempaa, jopa masentuneen kuuloista. Vaikka vaihde on avaruusaluksesta vaihdettu vähän kevyemmälle, niin mitään helposti purtavaa pakettia ei edelleenkään ole luvassa. Tästä hyvänä esimerkkinä on 17 minuutin pyristely taivaissa, mahtava Tetragrammaton, joka on Voltaa parhaimmillaan. Tämän kokoonpanon parhaimpiin puoliin kuuluvat skitsofreeniset tempon vaihdot, sekä auringon lailla räjähtelevä energisyys ja se tosiasia, että Voltasta voi pitää, mutta sitä ei voi ymmärtää. Näin ollen pientä pettymystä on ilmassa. Levyllä tulee mielikuva bändistä, joka istuskelee kuun kamaralla pölyn keskellä, katsoen hiljaa maapalloa, joka palaen lipuu kohti mustaa aukkoa.

Tätä bändiä joko tulisesti rakastaa tai vihaa, niin levyllä kuin livenä. Osa menettää keikalla leijaillessa ajantajunsa, osa vilkuilee kelloonsa jo ensimmäisen kolme varttia kestävän biisin kohdalla ja katsoo kaihoen kohti oluttelttaa. Amputechture ei tuo varsinaisesti tähän mitään muutosta. Vaikkei levy bändin paras olekaan, niin kyllä tämä taidonnnäyte porisee alitajunnassa sen verran kihelmöivästi, ettei sitä auta muuta kuin nauttia kyydistä.