Kardia: Kaukana kaikesta

Universal

Raskasta suomenkielellä laulettua rokkia on tuutattu levy-yhtiöiden plattapajoista ja radioaalloilta viime vuosina sen verran paljon, että vähänkään persoonattomammat yrittäjät sujahtavat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jättämättä minkäänlaisia jälkiä. Tällä kertaa vuorossa on toisen albumin tärkeään rajapyykkiin ennättänyt Kardia.

Ensikuulemalta Kardian kakkoslevy Kaukana kaikesta tekee vaikutuksen tymäköillä soundeillaan. Äänimaailmaa ruuvaamassa onkin ollut liuta suomalaisen musiikkimaailman tekijämiehiä. Miksaaja Hiili Hiilesmaan, äänittäjä Jukka Puurulan ja tuottaja Antti Lehtisen avulla Kardia on pusertanut levylle varsin mukavan paketin sekä äänimaailman että biisimateriaalin suhteen.

Kardian miekkoset ovat selvästikin diganneet aikoinaan puolentoista vuosikymmenen takaista Seattlen meininkiä, sen verran grungesti kitarat välistä jurnuttavat ja basso runttaa. Levy on raskas, mutta, koskettimet, hammondit ja kellopelit antavat omat vivahteensa soundiin. Aki Räty laulaa puhtaasti ja enemmän kuin kelvollisesti, joskaan ei kovin persoonallisesti. Välillä Kardia muistuttaa 51koodia, mutta on onneksi suoruudessaan monin verroin luontevampi. Ja luontevuudella Kardia pelastaakin pitkäsoiton selkeästi plussan puolelle. Sinänsä bändi ei tee mitään, mitä ei olisi ennen tehty, mutta rennolla rullaavuudellaan se välttää monista uuden polven suomiraskailijoista huokuvan vaivaannuttavuuden. Levyä pyöräyttääkin soittimessa enemmän kuin mielellään.

Kaukana kaikesta on keskitempoinen albumi, joka väärissä käsissä ja väärällä toteutustavalla alkaisi puuduttamaan kuulijaa. Levyllä on kuitenkin tarpeeksi koukkuja pitämään kuulijan mielenkiintoa yllä. Taas hengittää junttaa kuin tähän päivään päivitetty ja suomifiltterin läpi vedetty Faceliftin aikainen Alice in Chains. Hivenen iskelmälliseen kertosäkeeseen johdattavat basson päälle soitetut kitarapunokset kuulostavat mainiolta. Enne kulkee metallisemmalla demppauksella ennen nopeampaa Tyydyn-kappaletta. Biisin kertosäkeessä riittää tarttuvuutta varmasti eetteriinkin asti. Neulansilmä vakuuttaa myös ilmavalla kerrollaan. Viimeinen päivä päättää levyn akustiseen näppäilyyn ja nostattavaan melodiaan.

Kaukana kaikesta on tasapainoinen kokonaisuus, jossa ei selviä huteja ole ja hitikkyyttäkin löytyy. Tästä on oikein hyvä jatkaa.