Julkaistu: 15.07.2002
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Guidance
Nuspirit Helsinki on kotimaisten muusikoiden, deejiiden ja tuottajien kollektio, jonka laittoivat alulle vuonna 1998 Tuomas Kallio ja Hannu Nieminen, joka tunnetaan paremmin deejii –nimellä DJ Ender. Tarkoituksena oli luoda 2000 –lukulainen, big band -tyyppinen ratkaisu suoltamaan ulos jazziin, souliin, funkiin ja afrobiitteihin pohjautuvaa musiikkia muun muassa hiphopin, drum’ n’ bassin ja housen oivalluksia käyttäen. Tavoitteeksi asetettiin luoda hienostunutta ja sielukasta musiikkia täyttämään tanssilattiat ja myös nautittavaksi vaikkapa omalla kotisohvalla. Jos sellaisen omistaa. Tuore Guidancen alla julkaistu pitkäsoitto on maukas maistiainen tämän tavoitteen toteutumisesta.
Kitarasta ja tuotannosta vastaavan Kallion ja levyjä kääntävän Niemisen lisäksi peruskokoonpanoon kuuluvat Kim ”Kasio” Rantala tuottajan pallilla, koskettimissa ja levyissä, Toni Rantanen, joka kieputtaa levyjä nimellä DJ Lil Tony sekä Eppu Helle alias DJ Eppu, joka myös toimii tuottajana. Tämän ydinryhmän lisäksi Nuspirit käsittää melkoisen joukon soittajia ja solisteja jazzin ja fuusiojohdannaisten maailmasta. Levyn avaa Nicole Willisin sielukkaan tulkinnan ja torvisektion voimin eteenpäin leijuva, happojatsahtava Honest. Instrumentaaliraita Subzero starttaa pikkuhiljaa, etenee puhaltimien ja usvaisen biitin tahdissa. Voisi kai käyttää jo pannaan julistettua triphopin käsitettä. Mieleen nousee myös SlowHillin taannoinen tuotos, jossa vanhoja kotimaisia jazz –sampleja muokattiin Tapani Rinteen ja DJ Slown toimesta uuteen uskoon. Very intelligent music.
Yli kuusiminuuttinen Trying tikittää liikkeelle elektronisella hiphop –biitillä, Mercuryn vokalisointi on kaunista kuultavaa. Biisi on kuitenkin kohtuullisen, jopa väsyttävän pitkäksi venytetty, kyseessähän on rauhallinen chillailu. Ona Kamun tulkitsema, orkesteripohjainen Silent Steps käyttää drum’n’ bassista tuttua bassokuminaa hyväkseen, mieleen nousee väkisinkin Erykah Badun hunajaiset tulkinnat. Ihan helmi kappale, namnam! Siinä, missä leijuvasti juokseva (jälleen yli seitsenminuuttinen) Circular Motion jatkaa levyn instrumentaalitarjontaa, tarjoaa Daddy Ousin tulkitsema Hard Like A Rock (NuSpirit Emorph) humisevan hopahtavan, niskaa liikuttavan annoksen leijailevaa hoppia. Hyvin Massive Attack, ei ehkä ihan yhtä synkkää. Alle minuutin pituinen jousinostatus String Interlude avaa tien Orson (album mix)in tikkaavalle, joskin rennolle rumpubassohölkälle. Ona Kamun tulkinta ja Chuck Perkinsin spoken word M. Pentikäisen runon pohjalta maustavat nimensä mukaista vuorokaudenaikaa osuvasti tulkitsevan I Wonder [2:14 AM]n MassiveAttack –maista pohdiskelevaa keinuntaa. Sängyn laidalla kädet polvien ympärillä hiljakseen keinuen, insomnia ei anna ajatuksille rauhaa...
Montana Rojan puolen minuutin huminasta starttaa kaunis jazz(melkein)instrumentaali Seis Por Ocho (original jazz session mix). Iloisesti juokseva afrobiittinen biisi on ilman muuta levyn parasta antia, lantio vispaa satanolla. Maistuu ilman turhia mausteitakin. Don Johnson Big Bandin tunteiden tulkki Tommi Lindgren tulkitsee toista loppulevyn täysosumaa, juoksevaa Skydivea. Melkoisen jykevällä biitillä ja torvitykityksellä varustettu biisi rullaa sanan nimenomaisessa merkityksessä. Nykypäivän agenttileffamusiikkia. Ulos tästä monipuolisesta musiikkipläjäyksestä kuulijan saattelee Skydive Outron rauhallisempi kimalteleva puoliminuuttinen. Levy on erinomainen osoitus, kuinka hyvää tavaraa syntyy, kun samaan kuoppaan tiputetaan omien alojensa parhaimmistoa ja kyseinen poppoo löytää yhteisen kielen. Levy ei ehkä suoraan tiputa perseelleen, mutta tuskin kovin pian vanheneekaan käytössä. Niin jazzin kuin hikisemmänkin rytmimusiikin ystäville. Asiansa tuntevat rytmideejiit lienevät teoksen jo hyllyihinsä napsineet, minä myös.
Kommenttien keskiarvo:
