Wolfchild: Wolfchild

Perris Records

Hyvinkääläinen Wolfchild ei turhia hienostele ensimmäisellä täyspitkällään, vaan tarjoilee kymmenen perinnetietoista rock-biisiä naisista, gasosta ja muusta olennaisesta. Hardrockin suurnimien AC/DC ja Motörhead vaikutus kuuluu ilmeisenä, ja väliin mieleen tulevat myös Blue Öyster Cultin biker-henkisemmät biisit, samoin kuin lukuisat muut vähemmän tunnetut nimet.

Tässä genressä biisien toimivuus perustuus pitkälti kahteen asiaan: tarttuvuuteen ja draiviin. Edellinen on Wolfchildilla kohtuullisen hyvin hallussa, ja vaikka kaikkein iskevimmät riffit ja kertsit vielä puuttuvatkin, niin Like a Dogissa, One Womanissa, Cuts Like a Knifessa ja Day by Dayssa on kaikissa ainesta. Hurjin draivi puolestaan löytyy vauhdikkaasta Gasolinesta. Toki levyltä löytyy pari pakollista hituriakin. Niistä Out from the Bluesin omaperäisyyden puute rasittaa minua jostain syystä reippaasti, mutta levyn päättävä Shadow Zone on tyylikäs veto, jossa kumiseva rumputausta tukee hienosti säröttömiä kitaroita.

Yhtyeen jäsenten soittotaidossa ei ole valittamista, vaikka parven pätevimpänä erottuukin laulaja Kim Högberg röyhkeän kantavalla äänellään. Soundissa sen sijaan on vielä kotikutoisuutta, joka lie kuulijasta riippuen joko kökköä tai sympaattista. Hieman ihmetyttää, että kahdesta kitarasta ei ole saatu tuon paksumpaa soundia ulos. Ylipäätään tuotanto on turhan kirkkaan terävää, vähän puuroisempi kokonaisuus miellyttäisi korvaani enemmän.

Wolfchildin musiikki ei lisää mitään uutta populaarimusiikin sanavarastoon, mutta niille, joiden mielestä rockiin tuotiin kaikki olennaiset elementit jo 80-luvulla, tämä on miellyttävä lisätodiste asiasta.