Outkast: Idlewild

La Face

Praise the Lord, brothas and sistas, OutKast on täällä taas! Antwan ”Big Boi” Pattonin ja Andre ”3000” Benjaminin muodostama duo julkaisi ensialbuminsa Southernplayalisticadillacmuzick vuonna 1996 ja on siitä lähtien onnistunut nostamaan suosiotaan joka levyn myötä. ATLiens ja Aquemini pönkittivät Outkastin mainetta hip hop -piireissä ja valtavirran tietoisuuteen duon nosti vuoden 2000 Stankonia ja levyn hitti Ms. Jackson. Vuonna 2003 OutKast räjäytti potin totaalisesti julkaistessaan Speakerboxxx/Love Below -tuplalevyn ja siltä singlen Hey Ya! Loistavan videon vauhdittamana levy myi huimat määrät ja nosti omalaatuisen kaksikon rytmimusiikin kuumimpaan kastiin.

Kolmen vuoden tauon jälkeen Outkast on palannut, ja tekee sen tälläkin kertaa volyymilla. OutKastin uutuuslevy Idlewild on yhdelle cd:lle mahtuva kokonaisuus, mutta markkinoille on pykätty myös samalla nimellä kulkeva elokuva. Tai pikemminkin toisinpäin, sillä Idlewild-levy, vaikkakin toimii myös itsenäisenä albumina, on pätkän soundtrack. Trailerin perusteella elokuva vaikuttaa svengaavalta ja toiminnantäytteiseltä rainalta, mutta miten on levyn laita? Onnistuuko OutKast toistamaan edellisen albumin menestyksen? Siispä Idlewild soimaan ja musiikilliselle matkalle elokuvan tapahtumapaikalle The Church -kapakkaan.

Ensikuulemalta albumi on kuin useimmat uudet hip hop -albumit: pitkä ja hahmoton. Kun kestoa on lähes 80 minuuttia, raitoja kokonaista 25 introineen ja välikkeineen ja varsinaisia kappaleita lähes parikymmentä, ei kokonaisuutta sulatella järin helposti. Verrattuna Speakerboxxx/The Love Below -kaksikkoon Idlewild on hankalammin omaksuttava kiekko vaikka levyjä on vain yksi. Edellisen pitkäsoiton molemmat puolet olivat helpommin hallittavia kokonaisuuksia, jotka pystyi kuuntelemaan yhdeltä istumalta. Idlewild-järkälettä ei ensikuulemalta meinaa hahmottaa lainkaan, ja kuulija suunnistaakin hitti Mighty ”O”:n jälkeen jonkin aikaa ilman kiintopisteitä. The Train -kappaleen torviriffi pelastaa paljon, mutta tässä vaiheessa ei voi olla ajattelematta, että musiikkia on liikaa ja tarttumapintaa liian vähän.

Vähitellen levyn muoto alkaa hahmottua ja olennaiseen, biiseihin, keskittyminen helpottuu. Ennakkoon on puhuttu paljon levyn vaikutteista, joita on otettu swingistä, jazzista ja bluesista. Muutaman pyörityksen jälkeen mausteet alkavatkin paljastua. Idlewild Blue lähtee käyntiin blues-kitaralla ja huuliharpulla, Makes No Sense at Allin basso juoksee kuin pahemmallakin jatsarilla konsanaan ja usealla kappaleella kuullaan kilkattavaa kapakkapianoa. When I Look in Your Eyes taas on silkkaa kepeästi svengaavaa viihdejatsia. Näistäkin vaikutteista huolimatta suurin osa materiaalista on jokseenkin perinteistä. Jotain vanhaa ja jotain lainattua olisi saanut olla rutkasti enemmän.

Toki levyllä on paljon hienoja hetkiä. Singlebiisi Mighty ”O” tuntuu ensialkuun levyn hiteimmältä raidalta idioottitarttuvine melodioineen ja vinkeine taustoineen. Call the Law ja PJ & Rooster potkivat eteenpäin hyvällä groovella. Edellämainitut Makes No Sense at All ja When I Look in Your Eyes puolestaan ihastuttavat molemmat, ensin mainittu kävelybassolla sekä hektisellä rytmiikallaan ja jälkimmäinen silkalla vanhanaikaisuudellaan. Levyn päättävä biisikaksikko Dyin´ to Live ja kahdeksanminuuttinen A Bad Note viettelevät varomattoman kuulijan transsiin herkän vokalisoinnin, pianon, kitaraujelluksen ja kaiutettujen rumpujen harmonialla.

Mutta mutta. Muodollisesti kaikki on kyllä kunnossa. Äänimaailma on rikas ja lämmin läpi koko levyn, räpit ovat mainioita, vierailijat eivät nouse liikaa esiin ja taustat taiten koostettuja. Verrattuna OutKastin aikaisempaan tuotantoon albumi tuntuu kuitenkin pettymykseltä. Idlewild ei ole huono levy ja lähes kenen tahansa muun tekemänä loistava, mutta Outkastilta olisi odottanut tiivistetympää ja kirkkaampaa kokonaisuutta. Ennen elokuvan rantautumista tänne pohjan perukoille on tyydyttävä ääniraitaan, mutta Idlewild-levy ei sellaisenaan valitettavasti täysin tyydytä svengin nälkää. Tuomio: kolme tähteä musiikista ja puolikas komeista hologrammikansista.