Eagles Of Death Metal: Death By Sexy

Downtown

Kiimaisilla, ep�varmoilla nuorukaisilla on monta vaihtoehtoa kelplotella itsens� yht� h�mmennyksiss� olevien nuorten naisten hameiden alle ja yksi varteenotettavista vaihtoehdoista on b�ndin perustaminen. Niin se vaan on, ett� jo keskinkertaisilla soitonlahjoilla ja oikealla asenteella lohkeaa. Eagles Of Death Metal on p��tt�nyt l�hte� t�lle linjalle, mutta rytmiryhm� on vet�nyt tarkoituksella reippaasti yli. B�ndiss� nuorien tytt�jen voihkii v�vyset� suoraan helvetist�, pilottilasien ja mursuviiksien takaa irvistelev� Jesse Hughes.

Vaikka jo ensimm�inen levy kertoi, ettei kokoonpano hirve�n tosissaan tekemisi��n ota, niin vitsi meni v�h�n ohi. Kundit l�htiv�t v�h�n liian varovasti liikkeelle, joka sin�ns� on ymm�rrett�v��, sill� tunnetusti musiikin ja huumorin yhdist�minen on vaiketa. Death By Sexyll� on onneksi asiat paremmin. Vastemielisyytt� huokuva panomies Jesse Hughes on astetta sekop�isempi naurun r�h�tyksineen ja muine maneereineen. H�n kuulostaa mielialal��kkeit� ja viagraa t�yteen pumpatulta Elvikselt�, jolla on ��nenmurros j��nyt kesken.

Death By Sexyn perseenheilutushetket sijoittuvat levyn alkupuolelle. I Want You Soo Hard (Boys Bad News) on yksinkertaisesti loistava bilebiisi. Limainen I Gotta Feeling (Just Nineteen) jaksaa taas sek� riemastuttaa ett� h�mment�� yh� uudelleen sanoituksilla kuten I got the flesh & I will make you scream. Cherry Cola on typerimpi� laulun aiheita koskaan, mutta kun biisi muistuttaa The Undertonesin klassikkoa Teenage Kicksia, niin ei sit� voi kuin diggailla. V�lill� kuulee v�kisinkin tuottajana ja rumpalina toimineen Josh Hommen tuomia QOTSA-kaikuja, jotka eiv�t varsinaisesti haittaa, toisin kuin se tosiasia, ett� valitettavasti loppua kohden meininki v�h�n v�lj�ht��. Kiekon ehtoopuoli on v�h�n turhan perustavan laatuista rokettirollia.

Death By Sexy her�tt�� niin �ll�tyst�, h�mmennyst�, hyv�� mielt� ja osaa se tanssittaakin. Kyseess� on mukavasti hartioita nostatteleva rock-levy, tukenaan herra Hughesin h�mment�v� olemus, jota ei mitenk��n voi ottaa tosissaan. Ja jollakin perverssill� tavalla toivoisin, ett� viiksisankarimme p��stett�isiin mahdollisella seuraavalla levyll� lopullisesti irti. Lis�� kieroutunutta naurua ja l�j�p�in ralleja siit� itsest��n! Eip� silti, onhan t�m� selke� parannus Peace, Love, Death Metal -levyyn verrattuna ja j�i h�mment�v�n varkain pysyv�lle soittolistalleni viihdytt�m��n.