Slayer: Christ Illusion

American Recordings / Warner

Legendaarinen Slayer julkaisi kaukaisella 80-luvulla joukon thrash metallin merkkipaaluja, joista korkeimmalle nousee useimpien mielestä vuonna 1986 ilmestynyt Reign In Blood. Tuo puolen tunnin mittainen mestariteos muokkasi yhdessä edellisenä vuonna ilmestyneen Hell Awaits albumin kanssa koko thrashin kenttää pysyvästi. Parin rautaisen albumin jälkeen koitti 90-luku, joka meni Slayerin osalta vaihtelevissa merkeissä. Legendaarinen Tom Araya – Kerry King – Jeff Hanneman – Dave Lombardo kokoonpano hajosi, kun Lombardo siirtyi uuden vuosikymmenen alkumetreillä takavasemmalle. Yhtye pystyi toki kasaamaan yhä tasokkaita albumeita, mutta verrattuna menneeseen Slayerin suunta vietti silti vastustamattomasti alaspäin.

Viiden vuoden takainen God Hates Us All katkaisi viimein tämän hivuttavan taipumisen ja kun Lombardokin liittyi samana vuonna takaisin orkesterin vahvuuteen, alkoivat odotukset seuraavaa kiekkoa kohtaan kasvaa eksponentiaalisesti. Yhtye ei kuitenkaan syöksynyt Lombardon paluun myötä takaisin studioon, vaan keskittyi lähinnä ahkeraan kiertämiseen. Viisi vuotta onkin ollut pitkä aika odottaa, mutta Christ Illusion osoittautui jo ensimmäisellä kuuntelukerralla kaiken tuon odottamisen arvoiseksi.

Maailma makaa tätä nykyä niin onnettomalla mallilla, että Kalifornian tylyimmällä metallipartiolla riittää taas runsaasti tarinoitavaa uskontojen ja politiikan helvetillisyydestä. Mikä parasta, nelikon soitossa on jälleen sitä tuttua takavuosien aggressiviisuutta, ilkeyttä ja ylimaallista voimaa, minkä ansiosta Christ Illusion ei jatka ainostaan siitä, mihin puolen vuosikymmenen takainen God Hates Us All kuulijat viimeksi jätti. Lätyn avaava Flesh Storm vetää välittömästi jalat alta, eikä kanveesista ole tämän jälkeen enää paluuta. Slayer takoo ja rauta sulaa.

Lombardon konekiväärimäinen rummutus on totuttuun tapaan terävää ja herra osoittaakin jälleen kerran olevansa elävä legenda. King – Hanneman kaksikko syytää ilmoille joukoittain purevia riffejä ja muutamia ilkeästi viilteleviä sooloja, jotka saavat thrashin taas maistumaan muultakin kuin vain saksalaiselta suorittamiselta. Tämän kaiken ylle kohoaa kuitenkin Arayan kulmikas, haastava ja aggressiivinen vokalisointi, joka antaa vasta todellisen ilmeen Slayerin musiikille. Arayan ilmaisu on vuosien myötä kehittynyt ja uutukaisella tämä tuomiopäivän profeetta onkin jo henkeäsalpaavassa vedossa. Elementit joilla Christ Illusion on kasattu eivät siis ole mitenkään uusia, mutta se voima mikä ajaa Slayerin konetta eteenpäin on nyt vastustamaton.

Christ Illusion nouseekin vaivatta yhtyeen edellisen rumpalin, Paul Bostaphin, aikaisten kiekkojen ohitse ja jopa vuoden 1990 Seasons In The Abyss on vertailussa kovilla. Aika näyttää kuinka korkealle uutukainen lopulta vielä kohoaakaan, mutta yksi asia on ainakin satavarma – Kuningas Slayer on palannut!

Kommenttien keskiarvo:

Frozenmoon kommentoi 22.09.2006:

Pisteet:

Slayerin paras levy sitten Divine Intervetionin jälkeen. Christ illusion sisälätää elementtejä, joita tapailee parhaan ajan Slayerin albumeilla (Reign in blood, seasons in the abyss, south of heaven). Kappale materiaali on perusvahvaa ja sisältää Slayerille omaisia hienoja kohtia. Silti ei levy tavoittele kuin neljän tähden satamia. Kappaleista löytyy jotakin tasaisempia vetoja, mutta suurimmilta osin kappale materiaalissa ei ole mitään moitittavaa. Arvoltaan parempi kuin God Hates Us All ja reippaasti parempi kuin Divine Intervetion.