Maj Karma: Ukkonen

Megamania

Maj Karman toinen albumi bändin nykyisen nimen alla on edeltäjäänsä selvästi rankempi ja teemallisempi teos. Hieman yllättäen pitkäsoitto avaa myös sellaisia ovia yhtyeen talossa, joiden moni luuli sulkeutuneen jo viimeisen kerran. Kun parin vuoden takainen Sodankylä flirttaili popimman ilmaisun kanssa, on suoraviivaisempi ja rosoisempi Ukkonen kuin kaivattu isku poskelle liiallisen uneksinnan päätteeksi.

Lyriikoiden taustalla kehittyvä tarina kuljettaa parisuhdesotkuissa kamppailevaa huligaania verkalleen kohti itsensä ymmärtämistä ja asioiden hyväksymistä. Tarinaa ei kuitenkaan lähdetä turhan hanakasti alleviivaamaan, eivätkä kaikki biisit edes suoranaisesti liity kertomukseen. Sanoitusten puolella Herra Ylppö onkin löytänyt taas runsaasti uutta kerrottavaa, eikä liene kovinkaan liioiteltua jos sanoo, että Ukkosen tekstit ovat miehen upein saavutus tähän mennessä.

Avausbiisi Sid ja Nancy nostaa riman heti kättelyssä korkealle, sillä näin toimivaa aloitusta ei Karman levyiltä ole löytynyt sitten Ääri kiekon Valaiden laulun. Seuraavana kuultavat Ukkonen ja Attentaatti tekevät kuitenkin vaikeasta mahdollisen, sillä kumpainenkin ylittää avauskorkeuden. Kaikki Maj Karmalle ominaiset tekijät ovat jälleen läsnä, mutta jokin on nyt muuttunut. Tuo jokin on varmasti monen asian summa, mutta eräs merkittävimmistä tekijöistä on eittämättä tuore basisti K. Kurittu, jonka tiukka soitto luo aivan uudenlaista ryhtiä takalinjoille. Häiriön kulmikas kitarointi ja raastavat riffit ovat niinikään terävöityneet, kuten koko bändin yhteensoitto. Toisin sanoen Maj Karma on nyt elämänsä vedossa.

Ukkosen kaksitoista kappaletta muodostavat kestävän kokonaisuuden, jossa käydään läpi lähes koko tunneskaala. Attentaatti, Musta Joutsenlaulu ja Vuonna 2030 sukeltavat mustimpiin vesiin, tyylien vaihtuessa synkästä post-rockista raivoisaan syljentään. Unelmoiva Aavasaksa, lapsuusmuistoja läpikäyvä Rukous sekä seesteinen päätösraita Kokki, varas, vaimo ja rakastaja luovat vastavuoroisesti lämpimämpiä väreitä, sillä eihän edes se rocktähden elo ole aina silkkaa ylämäkeen luistelua. Jonnekin tämän kaiken keskelle sijoittuva, kerronnallaan kovasti Kauko Röyhkästä muistuttava, En tahtoisi olla täysi ääliö ja vinon ironinen Rocktähti sekoaa tuovat muassaan rahdun huumoria, mikä on myös olennainen osa Karman identiteettiä.

Ukkonen kiteyttää vajaan kolmen vartin mittaansa kaiken olennaisen Maj Karmasta. Tässä klisheitä väistelevässä kahdentoista sävellyksen kollaasissa kuuluvat kaikki kuluneet vuodet, mutta päällimmäisenä soi tämän hetken ääni – se täysin uniikki sävy, joka on ominaista nimenomaan Maj Karmalle vuosimallia 2006. Kun yhtye saa aikaiseksi uransa parhaimman albumin seitsemännellä yrittämällä on viisi tähteä ainoa oikea arvosana.