Chad VanGaalen: Skelliconnection

Sub Pop

Tuoreet laulaja-lauluntekij�tulokkaat ovat olleet kovassa kurssissa viime vuosina. Toki esimerkiksi Neil Young, Bob Dylan tai Tom Waits ovat tehneet vaikuttavaa musiikkia aina t�h�n p�iv��n saakka, mutta uusien yritt�jien my�t� genre on elpynyt mukavasti viime vuosina. Kanadalainen Chad VanGaalen lis�� lusikkansa soppaan toisella albumillaan. Skelliconnection esittelee yleis�lle perinteisten singer-songwriter -laulujen lis�ksi my�s elektronista musiikkia.

Kun inspiraatiota on riitt�v�sti, saattaa materiaalin suhteen iske� suuruudenhulluus � itsekritiikin puutteen vuoksi kaikki tuotettu on saatava julki, vaikkei v�ltt�m�tt� kest�isi l�hemp�� tarkastelua. VanGaalen nauhoitti kellaristudiossaan Skelliconnectionia varten satoja lauluja, mutta on onneksi pit�ytynyt levymitan ja kappalem��r�n suhteen varsin maltillisissa rajoissa. 15 kappaletta alle nelj�ss�kymmeness� minuutissa on sopiva annos purtavaksi. Sufjan Stevensin barokkisten 70-minuuttisten aikakaudella Vangaalenin kotikutoinen, typistetty meininki on ihastuttavan raikasta.

VanGaalen esitt�� muotokelposta laulaja-lauluntekij�musiikkia. Sek� perinteisi� ett� uppo-outoja omatekoisia instrumentteja k�ytt�nyt kanadalainen on valinnut albumilleen vaihtelevan ja - valitettavasti - ep�tasaisen kokoelman lauluja. Parhaimmillaan VanGaalen tarjoaa melkein-muttei-aivan-syd�nt� pakahduttavia kotikutoisia pop-kudelmia, kehnoimmillaan viiden sentin vanhakantaisia konemusiikkiv�likkeit�. Mit��n uutta VanGaalen ei tarjoile, mutta useammat kuuntelukerrat paljastavat h�nen lauluihinsa k�tkeytyv�n ison annoksen inhimillisyytt�. Sing Me to Sleep ihastuttaa lopun huilusoololla, Mini TVs nyyhkyfolkilla ja Rolling Thunder n�pp�illyn kitaran koristamalla herk�ll� laululla. Onnistunut instrumentaaliv�like Viking Rainbows puolestaan toimii oikein hyvin ennen mainiota Wing Fingeri�. Lyhyet elektroniset instrumentaalit Systemic Heart ja Dandruff rikkovat valitettavasti kelpojen laulujen kokonaisuutta ik�v�sti. Punkkaava Flower Gardens on puolestaan �rsytt�vyydess��n melkoisen turha esitys. Rokkereista Burn to Ash onnistuu huomattavasti paremmin.

Instrumentaatio on v�h�eleist� kautta linjan. Kitarat soivat kauniisti ja huuliharppu ynn� muut puhaltimet tuovat mukavasti lis�v�ri� sointiin, puhumattakaan miehen tee-se-itse -instrumenteista. Hiljaisemmissa kappaleissa meininki on paikallaan, kone-elementtien osalta lo-fi paistaa soundipoliittissa ratkaisuissa v�lill� kiusallisesti l�pi. Laulun puolesta Vangaalen kuulostaa milloin Thom Yorkelta (Dead Ends), Wim Butlerilta (Wind Driving Dogs) tai Jim Jamesilta (Graveyard) ylt�m�tt� kuitenkaan aivan edell�mainittujen tasolle.

Aivan viel� ei VanGaalenista ole painimaan samaan sarjaan esimerkiksi h�r�folk-yhtye Akron/Familyn kanssa. Skelliconnection, olkoonkin ajoittain jopa mielt�ylent�v�n herkk�� ja eritt�in miellytt�v�� kuultavaa, j�� hieman muotopuoleksi ja harmittavan keskiverroksi. Parin, kolmen heikoimman esityksen poistaminen tekisi ter�� kokonaisuudelle ja tiettyjen soundien viilaaminen vapauttaisi levyn potentiaalin. Nyt sen osana on j��d� levyhyllyyn makaamaan poimittavaksi ajoittain satunnaissoittoon.