The Walkmen: A Hundred Miles Off

Record Collection

The Walkmenin kakkoslevy Bows & Arrows herätti parisen vuotta sitten osin ansaittuakin kohua, mutta melko pian bändin nimi painui takaisin pinnan alle. Indiemaailman kiihkeimpiä edelläkävijöitä lukuunottamatta mukaan ei The Walkmenista oikein tosissaan tuntunut innostuvan. Osansa oli taatusti sillä, ettei Bows & Arrows – kohtalaisesta laadukkuudestaan huolimatta – ollut minkäänalaisen hypetyksen arvoinen levy. Tilannetta ei juurikaan auttanut edes yhtyeen viileä ulkoinen olemus tai kaiken coolin pääkaupungista, New Yorkista, tuleminen.

Parin-kolmen vuoden aikana The Walkmenin leirissä on tapahtunut paljon. Jos aiemmin yhtyeen selvimmät vertailukohdat olivat jossain Velvet Undergroundin ja Joy Divisionin välimaastossa, nousee uudelta levyltä esiin yksi vaikuttaja yli muiden. Tämä on – kaikkien hämmästykseksi – itse Bob Dylan. The Walkmenin laulajalla Hamilton Leithauserilla on aina ollut äänessään pieni dylanmainen narinaefekti, mutta A Hundred Miles Offilla tämä linja on viety äärimmilleen. Tämän levyn kuultuaan uutinen siitä, että bändi on syksyllä julkaisemassa mm. Dylanin materiaalia sisältävän cover-levyn, ei ole lainkaan yllättävä.

Entistä vahvemman folk-latauksen myötä The Walkmen on karsinut myös pahiten kirskuvat sähkökitarat soinnistaan. Tämä tilaa on täytetty sekä hienolla soul-fiiliksellä svengaavilla hammondeilla kuin suorastaan hengästyttyvällä rumputyöskentelyllä. Vaikka en mielelläni kirjoittamissani arvioissa halua nostaa yksittäistä virtuositeettia esille, ei Matt Berrickin primitiivistä, mutta millimetrintarkkaa soittoa voi jättää huomiotta. Sanokaa minun sanoneen, mutta jos Berrick olisi valinnut musiikkityylikseen joko hevin tai jazzin, saisimme lukea miehestä lähinnä muusikkolehtien rumpuklinikoiden välityksellä. Niille, joiden mielestä indiemusiikissa on kyse aivan jostain muusta kuin kenkiintuijottelusta tai tahallisen paskasta soittotaidosta, valinnan kallistuminen tähän suuntaan on riemuisa uutinen.