Jucifer: If Thine Enemy Hunger

Relapse

Yhdysvaltalaisesta Juciferista on kirjoitettu paljon etenkin suuren veden tuolla puolen, jossa bändillä tuntuu olevan vahva kulttimaine. Tästä persoonallisesta duosta on mm. sanottu, että sen onnistuu yhdistää Portishead ja Black Sabbath niin hyvin, ettei sekoitusta osaa pitää edes outona. Bändin uniikkia kykyä tuoda kevyen leijuva tunnelma tukahduttavan raskaaseen rätkeeseen, on myös ylistetty melkoisesti.

Siinä vaiheessa kun työnsin tämän cd:n ensi kertaa soittimeeni, en ollut kuullut Juciferin musiikkia milloinkaan aikaisemmin. Ei kuitenkaan tarvittu kuin ensimmäisenä soiva, rahdun päälle seitsemän ja puoli minuuttia kestävä She Tides the Deep, ja olin jo kaatumassa yhtyeen faniksi. Helkutti sentään, duohan oikeasti kuulostaa aivan Portisheadin ja Black Sabbathin onnistuneelta risteytykseltä. Amber Valentinen uneliaan etäinen laulu, yhdessä raskaita riffejä ja tarttuvia melodioita kiireettömästi tiputtelevan kitaroinnin kanssa, muodostaa Juciferin mystiset kasvot. Nämä kaksi elementtiä eivät tunnu ensialkuun oikein kuuluvan yhteen, mutta niiden keskinäinen magiikka käy nopeasti vastustamattomaksi. Laulua ja kitaraa tukevat pelkät rummut, joita soittaa duon toinen puolisko Ed Livengood. Rumputyöskentely on tyyliin sopien ihailtavan suorasukaista ja minimalistista, mutta silti Livengood saa muutamalla harkitulla tempulla ammennettua kappaleisiin entistäkin enemmän voimaa.

Juciferin kapea soitinvalikoima ei juurikaan rajoita duon ilmaisua ja If Thine Enemy Hunger pitää sisällään lopulta hyvinkin monenmuotoista materiaalia. Herkemmät ja seesteisemmät luennat saavat seuraa raskaammista ja suoremmista runttauksista. Harvaa albumia voikin suositella sekä Portisheadin että Black Sabbathin ystäville, mutta tässä olisi nyt yksi sellainen.