Eri esitt�ji�: Kaikki paitsi M�rtenson on turhaa

EMI

T�m� tribuuttilevy, nuorenpolven muusikoiden k�denojennus suomalaisen urkujazzin ja bossanovan pioneerille, Myrskyluodon Maijan s�velt�j�lle Lasse M�rtensonille (s. 1934) kohosi yll�tt�en musiikkipiirien ykk�spuheenaiheeksi elokuussa 2006. Jokaisella oli nyt oltava mielipide t�st� levyst� ja sen olemassaolon oikeutuksesta. Puolustaako tributoijia ja esitt��, ett� M�rtenson kusee omaan kuppiinsa, kun on haukkunut koko projektin j�lkik�teen lyttyyn, vai asettuako �Lassen puolelle�, muistuttaen kanssaihmisi� mm. siit�, ett� s�vellystens� suhteen eritt�in tarkalla M�rtensonilla on Teoston kanssa erityissopimus, joka kielt�� miehen musiikin k�yt�n mainoksissa. Kukaan meist� ei tied� tarkkaan, mit� ja miten tuottajaosapuoli on M�rtensonin kanssa sopinut, joten loppujen lopuksi hyvin harvalla on varaa ottaa kantaa levyn ymp�rille syntyneeseen kiistaan. Taitaapi kyse olla siit� i�nikuisesta kiistanaiheesta eli rahasta?

Mutta itse levyyn. Sen 14 raitaa ovat joko M�rtensonin itsens� tekemi� tai tunnetuksi tekemi�. Urbaani tulkitsijakaarti tekee parhaansa taiten koottujen taustojen p��lle, joiden luurankona toimii urku/ly�m�soitinduo Nieminen & Litmanen. Miesartisteissa on havaittavissa hieman yks�totisuutta, mutta yli muiden nousevat esim. Juha Lehti ja �kr�h�m- Marjo Leinonen.

Tribuuttilevyjen suurin ongelma on ns. �hyv�n maun� m��ritt�minen. Uskaltaako kajota alkuper�isversioiden tyyleihin, miten paljon tohtii modernisoida? Valitettavan hyvin mieless�(ni) on viel� kammottava Toivo K�rki �kunnianosoitus 90-luvun alusta. Jos mestari itse olisi ollut hengiss� tuolloin, olisi h�n varmasti l�hett�nyt Helvetin Enkelit artistien per��n. Nyt j��d��n sent��n mielest�ni plussan puolelle, vaikka Laiskotellen �kappaleen swing onkin anteeksiantamattomasti suoristettu ja vaikka Myrskyluodon Maija �versio on alun alkaenkin tuhoon tuomittu yritys. Sen kappaleen kohdalla �there can be only one�! B-osa on saatu kuulostamaan automainokselta, mist� Lasse M�rtenson on varmaan hyvinkin �tyytyv�inen�. Veeti �Nolasinpa Club For Fiven tv-l�hetyksess� esiintym�ll� heid�n kanssaan k�nniss� Kallion suoritus j�� suomalaisen musiikki-campin aikakirjoihin, mik� jonkun on sanottava ��neen.

Levy on enemm�n kuin osiensa summa ennen kaikkea siksi, ett� siin� manifestoituu t�m�nhetkinen, arabioiden sun muiden oppilaitosten liemiss� kypsytetty �ammattimuusikoiden� sukupolvi, joka ei liiemmin sovittele: treeneihin tullaan miten sattuu jos tullaan, vedet��n vaan, yhet treenit ja keikalle, ja jos joku on pedantti, h�nt� kutsutaan natsiksi. Saattaa olla, ett� M�rtensonin syd�mistyminen liittyy t�h�nkin: moittihan h�n julkisesti sit�, ettei h�nen kappaleistaan ole tehty �teksti- ja melodia-analyysej�. Meininki kielt�m�tt� yltyy paikoitellen turhan talik�hn�st�vedetyn, sovittamattoman jamittelun kuuloiseksi. Keskialueella saattavat paahtaa mutuaalisti per�ti urut, kitara JA saksofoni, mink� seurauksena on silkkaa meuhketta. Etenkin urkujen adhd-sooloissa tyhjennet��n pajatsoa heti alkuunsa, eik� oikein muisteta, ett� taukokin on musiikkia. T�t� vasten korotan Johanna Iivanaisen ihanan eteerisen urkupisteversion kappaleesta Jumala rakastaa maailmaa levyn parhaaksi raidaksi.

Muistakaamme kuitenkin, ett� M�rtenson ansaitsee tribuuttinsa. Sen ovat tehneet taitavat muusikot, taitavat hyv�ss� ja pahassa. Kansivihkokin kehuu maestroa niin vuolaasti, ett� h�nen reaktionsa tuntuu riipaisevan kovalta. Toisaalta, versioissa kyll� on niin sanotusti �too many notes�, enk� v�ltt�m�tt� ihmettele, ettei M�rtenson tunnista itse��n niist�: merellisess� tunnelmassa on muutama maininki liikaa.

Silti. T�m� on rakkaudella tehty, vaihteleva levy, joka sis�lt�� my�s ne hyv�t hetkens�, jotka eiv�t kuulosta suomeksi dubatulta piirroselokuvalta. Mukava pikku skandaali upean kes�n 2006 p��tteeksi.