Muse: Black Holes And Revelations

Warner Bros.

Musen universumeja halaileva, aivan oman soundinsa omaava avaruusrock on hyvin virkistävää kuultavaa tänä kierretyksen ja retroilun luvattuna aikakautena. Pelkästään se, että pojat pystyvät tekemään tällaista musaa olematta huvittavia, on jo saavutus. Musen yllätyksiä täynnä olevan musiikin lisäksi bändin musiikkivideot ovat olleen hyvin sen näköisiä eli oivaltavia, taidokkaita, kunniahimoisia ja pakahduttavan suuruudenhulluja.

On selvää, että Musen uusimpaan oli ladattu aikamoisia odotuksia ja bändin ensimmäinen sinkkulohkaisu Supermassive Black Hole hämmensi lähinnä ensikuulemalla suttuisuudellaan. Kaukana poissa olivat loistavilla Stockholm Syndrome - ja New Born-sinkuilla tutuiksu tulleet kitaravallit, jotka yhdessä laulaja Matthew Bellamyn äänen kanssa repivät galaksit kappaleiksi. Ei siinä mitään, etteikö kappaletta Museksi tunnistaisi, mutta vanhoista kuviosta ollaan lähdetty kohti jotain tunnistamatonta, kohti viimeisiä surisevia korpimaita.

Vaikka musiikillisesti Black Holes and Revelations etenee omissa värikkäissä rinnakkaisulottuvuuksissaan poukkoillen, niin sanoitukset ovat monesti hyvinkin lähellä maanpintaa. Erittäin poliittiseksi bändi ryhtyy mm. Assassilla ja Take A Bow:lla, joissa ensimmäisessä kehoitetaan päästämään johtajat päiviltä ja jälkimmäisessä heidän ennustetaan kärvistelevän alakerrassa syntiensä tähden ajasta ikuisuuteen. Turhautuneisuus ja viha kuplivat näissä biiseissä yli äyräiden, joka on tässä tapauksessa ainoastaan positiivista. Poliittisten hyvien biisien teko ei ole helppo taiteenlaji, mutta ei tuota Muselle mitään vaikeuksia ja biisit edustavatkin levyn parhaimmistoa.

Nämä eivät kuitenkaan jää ainoiden koskettavien ja nerokkaiden biisien joukkoon, sillä samaan kastiin voi laittaaa mm. Starlightin ja Map Of The Problematiquen. Sen sijaan on pakko ihmetellä levyn loppupuolelta löytyviä Soldier´s Poemin kaltaisia hirvityksiä Queenista tuttuine kuoroineen tai tylsähköä laahausta nimeltä Invincible. Sen sijaan levyn päättävälle, western-teemaiselle Knights Of Cydonialle ei voi kuin nauraa. Selvästikään tähtisumussa laukkaavat avaruuscowboymme eivät ota itseään liian tosissaan. Mustille aukoille vievää pyöritystä ja sekoilua sisältävä retki viekoittelee vähitellen ja pitää huolen siitä, ettei levy jää vain kesäkissaksi, vaan synnyttää tarpeen pidempään ja syvempään suhteeseen. Lopuksi vielä todettakoon, että uskomatonta kyllä, kansikuva antaa aika hyvän kuvan siitä, mitä tuleman pitää.

Kommenttien keskiarvo:

mhei kommentoi 13.11.2006:

Pisteet:

On muuten aivan hiton ärsyttävä levy. Kourallinen todella nerokkaita ideoita heiteltynä ympäri levyä, mutta loppu on sitten niin mitäänsanomatonta postradioheadia että itkettää. Map of Problematique ja Knights of Cydonia ovat aivan kärkikastissa kun puhutaan vuoden biisistä, mutta esim. tuo Invincible on pakko vaan skipata.

Eipä silti, mieluummin otan kaksijakoisen levyn kuin tylsän ja ideattoman, mutta olisivat nyt voineet vähän enemmän yrittää irtiottoa vanhaan vielä.