Nightwish: Century Child
Julkaistu: 08.07.2002
Arvostelija: Mikko Rantanen
Spinefarm
Levy soittimeen puolen yön jälkeen ja hetken kuluttua naapurista tulee puhelu. Volyymia voisi kenties hieman laskea. Tätä on Nightwish, mutta on se paljon muutakin. Century Child on ehdottomasti Nightwishin paras levy tähän astisista. Bless The Child on levyn ensimmäisenä biisinä hyvä, vaikkei se mitään uutta Nightwishinä olekkaan - melodista heviä niinkuin Nightwish on aina ollut. Soittimia käytetään varmemmin kuin ennen, ja tuskin raitojen määrässäkään on pihtailtu.
Oopperametalliksikin Nightwishin musiikkia on joskus kuvailtu. Tämä levy ei kuitenkaan laulun osalta ole niin paljoa sitä, kuin vaikkapa kaksi vuotta sitten julkaistu Wishmaster. Ever Dream on hyvä valinta sinkuksi - tuttua ja turvallista, mutta tarjoaa samalla uutta. Itseasiassa levy on kokonaisuuteenakin erittäin hyvä, levyltä ei löydy yhtään varsinaisesti huonoa biisiä. Tässä luultavasti syy noin huimiin myyntimääriin.
Itselleni eniten kolahti Slaying The Dreamer. Vähän raskaampaa kuin Nightwish yleensä on ollut. Ja kitara erityisen hyvä tässä biisissä. Marcokin pääsee örisemään väliin. Aluksi se kuulosti hauskalta.
Nyt en ajattele asiaa niin. Se, että aluksi se tuntui niin hauskalta johtunee siitä, että Tarjan ääni on kuitenkin niin paljon erilainen ja se, että Tarja pitää vuoden tauon ei voi olla näkymättä. Toisaalta tämä tarjoaa varmasti myös uusia mahdollisuuksia Nightwishille.
Nightwish
Vuonna 1996 perustettu Nightwish julkaisi ensimmäisen levynsä Angels fall First jo marraskuussa 1997. Ensimmäisen keikkansa orkesteri heitti Uutena Vuotena Kiteen huvikeskuksella. Ensimmäinen läpimurto tapahtui seuraavana joulukuuna ilmestyneen Oceanborn levyn tiimoilta. Yhtye saavutti ensimmäisen kerran merkittävän aseman myös rajojemme ulkopuolelle, erityisesti Saksan suunnassa bändin suosio lähti kovaan nousuun. Vuoden 2000 kevät toi tullessaan pitkäsoiton Wishmaster, sekä kultalevyt Oceanbornista ja sinkuista Sacrament of Wilderness, Walking in the Air ja Sleeping Sun.
Tuon jälkeen loppu onkin ollut suomalaista musiikkihistoriaa, Nightwishin muututtua yhdeksi suomalaisen musiikkiteollisuuden suurimmista vientituotteista. Vuonna 2002 julkaistu Century Child nosti yhtyeen profiilia entisestään. Kun yhtyeen viimeisin studiolevy, vuonna 2004 ilmestynyt Once, myi julkaisupäivänään kultaa Suomessa rikkoutuivat vanhat rajat jälleen kerran.
Yhtye käynnisti Oncen jälkeen maailmankiertueen joka jatkui aina vuoden 2005 loppuun asti. Vokalisti Tarja Turunen erotettiin yhtyeestä Once-kiertueen päätyttyä lokakuussa 2005. Pitkän odotuksen jälkeen yhtye julkaisi toukokuun loppupuolella uuden laulajansa, ruotsalaisen Anette Olzonin nimen, sekä singlen Eva. Menestys jatkui entisenlaisena ja Nightwishin kuudes pitkäsoitto Dark Passion Playn myynti rikkoi lukuisia arvometallirajoja ympäri maailmaa. Samoin kävi myös loppuvuodesta 2011 julkaistulla Imagenaerumilla, jota vahvistettiin jopa teeman mukaisella elokuvalla.
Vuonna 2012 yhtyeen solistiksi vaihtui hollantilainen Floor Jansen.
Floor Jansen - laulu
Tuomas Holopainen - koskettimet
Emppu Vuorinen - kitara
Marco Hietala - basso ja laulu
Troy Donockley - säkkipilli, huilut
Jukka Nevalainen - rummut
Linkki:
Tarja Turunen desibeli.netissä
nightwish.com
(Päivitetty 7.3.2018)
Kommenttien keskiarvo:
Itse sain vähän aikaa sitten, mutta kyllä sitä kavereilla tuli kuunneltua! ;)
Todella vahvaa ja hyvää musiikkia! Tarjan ääni on todella kaunis, muuta ei voi sanoa. :D
Oon pahoillani. Mutta aikaisemmat albumit ovat hyviä...;D
Tämähän oli tehty surusta ja tuskasta...
ei tollaselle levylle voi muuta oikeen sanoa kun että hyvin tehty varsinkin se End Of All Hope biisi oli aivan mahtava mutta sen te jo tiesittekin...
Nightwishillä on hyvin omalaatuista musiikkia. Nightwish soittaa
hyvää elokuvamusiikkia (ainakin minun mielestä!).
ja Tarjan ääni soi kauniimmin kuin koskaan. Täydet viisi tähteä lähtee tälle.