Johnny Cash: American V - A Hundred Highways

American Recordings

Johnny Cashin (1932-2003) ei onneksi tarvinnut vanhemmalla iällään vajota hittejään jankkaavaksi country-reliikiksi: siitä kohtalosta hänet pelasti kuuluisa tuottajaguru Rick Rubin. Hänen tuottamansa American-äänitteet saattoivat Cashin uran uuteen, viimeiseen nousuun, joka muistetaan eritoten yllättävistä, unohtumattomista cover-valinnoista. Niistä mainittakoon Nine Inch Nailsin Hurt. Neljäs America-levy, 2002 julkaistu The Man Comes Around, oli selvä laulajan testamentti, mutta sen valmistumisen jälkeen oli Rubinin mukaan alettu heti tehdä uutta levyä. Näin ollen tässä post mortem –julkaisussa ei ole kyse mistään ”kadonneista nauhoista” tai pahnanpohjimmaisten kaivelusta. Se on osa tätä hienoa American –eeposta siinä missä muutkin levyt, mikäli kuulija vain pystyy sulattamaan sen, että näissä kappaleissa taustat on jälkikäteen rakennettu lauluraitojen ympärille. Mielestäni synti on pieni, kun ajatellaan, millaista Pro Tools –kikkailua nykyään tehdään joka toiselle levylle.

Pelkäsin, että heikko, sairauden runtelema vanha mies olisi tässä alistettu julkiseksi surkuttelun kohteeksi aitoamerikkalaiseen, ylisentimentaaliseen malliin. Onneksi näin ei ole, sillä tämän levyn materiaali on pieteetillä valittua, seesteistä, täysin perusteltua lopunajan Johnny Cash -materiaalia. Ei tämä mies enää irrottele, mutta elämänkokemus vakuuttaa, taustat ovat hienosti soivia ja hyvällä maulla tehtyjä. Hartaus ei käänny itseään vastaan. Cashin omia kappaleita on vain kaksi, lainamateriaalia hän on napannut mm. Bruce Springsteeniltä ja Hank Williamsilta. Gospelin osuus on cashmaiseen tapaan huomattava, mikä tietenkin saattaa karkottaa vapaimmin ajattelevia kuulijoita. Täytyy itsekin huomauttaa, että levyn avaava raita Help Me olisi mielestäni paljon koskettavampi, mikäli laulun kertoja laulaisi esimerkiksi vaimolleen, eikä sille kiistellylle olennolle, jonka valittu kansa tälläkin hetkellä murjoo Libanonia ja sen asukkaita muhjuksi.

Muuten pehmeäsoundisella levyllä Cashin ääni vaihtelee painuneenväsyneestä karheansiedettävään, mikä toivottavasti panee ihmiset ajattelemaan sitä, mikä se ”laulutaidon” merkitys on musiikintekijän uralla ja levytyksillä. Huippu-urheilijat lopettelevat jo kolmekymppisinä, mutta karismaattiset, näkemykselliset, elämää suuremmat muusikot sinnittelevät loppuun saakka, vaikkeivät ihan Pavarotilta kuulostakaan. Paketissa, jota Cash on tässä vuosikymmenten aikana tarjonnut, hänen äänensä on uhrattavissa oleva pieni osa-alue, jonka kestämättömyys on käynyt viimeisillä levyillä ilmi. Mutta mitä sitten, kun artistin kokonaisuuden muut osa-alueet ovat niin vahvoja, iättömiä? Tuskin esimerkiksi Madonna tulee tekemään samanlaista uraa kuin Cash. Madonnan valttinaan käyttämä seksi on hyvinkin katoavaista tässä maailmassa, kun taas Cashin lanseeraama kolminaisuus Rakkaus-Jumala-Murha on jotakuinkin ikuinen.

Johnny Cashin musiikki on vuonna 2006 tunnetumpaa kuin koskaan, liikkuen jopa trendikkyyden rajamailla. Legendan arvostusta on kohottanut osaltaan sujuva elämäkertaelokuva Walk The Line. Maailma ei ole täysin tyhmä paikka. Kypsä ja ylituottamisen kareikot välttävä A Hundred Highways pomppasi ilmestymisviikollaan suoraan Suomen listan sijalle 7, mikä on mielestäni erittäin hyvä –ja ansaittu- saavutus. Kyseessä on upea levy, jossa ei haise yhtään rahastus ja vanhalla miehellä ratsastus.

Pitäkää tauko sen adhd-musiikin kuuntelussa ja kuunnelkaa, mitä tällä kantrin gandalfilla on sanottavaa!