Southwest Sunrise: Judges Of Eternity

Periaatteessa 80-lukusoundinen hard rock ei kuulu omiin suosikkimusiikkityyleihini, mutta positiivisia poikkeuksiakin alan tekijöistä löytyy. Yksi tällainen sympaattinen retkue on kevyehköä ja melodista sellaista soittava turkulainen Southwest Sunrise, jonka debyytiltä löytää helposti Whitesnakeä, Deep Purplea ja myös hyvässä mielessä Bon Jovia. Aiemmin sinkulla julkaistujen rouhean Taken By The Devilin ja säröleijailevan Judgement Dayn ohella levyltä nousee useampikin päähän jäävä raita. Yksikään sävellys ei tosin ole mikään instant-hitti, mutta pidemmällä kuuntelulla jopa kasari-kuulaat koskettimet maistuvat.

Rokkipianolla ja kitarapyörityksellä juokseva Shallow Waters vakuuttaa juurevuudellaan ja purplemaisen tarttuvalla kerrollaan. Myös tilutuksissa on sopivassa suhteessa munaa ja melodiaa. Janne Lumpeen äänenkäyttö sopii touhuun hyvin, vaikka ei sen kummempaa persoonaa kokonaisuuteen tuokaan. Kuulostaa aika pitkälti esikuviltaan. Haikeasti haaveileva Angel ei sorru liialliseen mahtipontisuuteen mollistaan huolimatta, vaan keventää tunnelmaa hyvin iloisemmalla kerrollaan. Melodia pistää nyökkimään myöntävästi myös Please Say No Morella, menevästi pyörteilevä Neon Painted Skies tuo jälleen vahvasti mieleen Purplen hieman tuhnuisine soundeineen kaikkineen. Kerrossa maalaillaan isolla psykedeliasiveltimellä, tosin melko hallituissa raameissa.

Piano loistaa taas Lone Wolfilla, jonka korkeuksiin kaartuva väliosa ei überkasari-fiilistelystään huolimatta kaadu korniksi. Aika lähelle tosin hetkittäin päästään. Öisen rauhallinen ralli Heat Of The Night sekä yhtyeen tiukasti rypistävä anthem Southwest Sunrise pitää vielä nostaa, joten valtaosa kolmentoista kappaleen kokonaisuudesta tippui vähintään kohtuullisesti. Siinä mielessä on tullut varmaan kuunneltua Purplea ja muita ihan riittävästi jo edellisellä vuosituhannella, ettei pahin kasarisoundimaailma oikein enää tipu. Silti yhtyeen ymmärrys melodian ja juurevuuden päälle nostaa pisteitä.