The Unisex: White Days

Shifty Disco

Typerästi nimetty metroseksuaaleista koostuva ruotsalaiskvintetti soittaa ”klassista” toisen aallon brittipoppia, jossa on kyse epäilyttävään kuonaan kohdistuvasta retroilusta. Unisex ei elävöitä perinnettä, eikä se ole millään muotoa tuoreen kuuloinen, kuten heidän esikuvansa olivat aikoinaan.Yhtyeen musiikki on laiskan pulskeaa länkytystä ja sentimentaalista vonkumista, josta tulee mieleen jyvänsä kadottanut Oasis. Parhaimmillaan se kuullostaa jonkinlaiselta pehmoversiolta The Soundtrack of Our Livesista.

White Days on kolmesta aikaisemmin julkaistusta EP:stä, sekä muutamasta täyteraidasta koostettu kokonaisuus. Studioraidat soundaavat ihan asialliselta, eikä Jonas Linde ole yhtään hassumpi laulaja. Unisexin ongelma on kuitenkin perustavalaatuinen: Hyvät biisit ovat vähissä, eikä yhtye osaa sovittaa potentiaalisiakaan aihioita mielenkiintoisesti. Kaikki biisit vedätään läpi samanlaisella komppauksella, eikä dynamiikasta ole tietoakaan. Live- ja remix-kappaleiden laittaminen debyytti-pitkäsoitolle tuntuu myös käsittämättömältä ajatukselta, varsinkin, kun biiseissä ei tunnu olevan sellaisia ideoita, jota kannattaisi työstää uudelleen.