Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 60 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Scarecrow: Deadcrow
Arvioija: Mikko Heimola
Arvio:

Devils Shitburner/San Martin/Dead Club

Pinon pienjulkaisuita sylkenyt hyvinkääläinen horrorpunk-yhtye Scarecrow julkaisi ensialbuminsa. Levy alkaa moottorin starttauksella, joka muuttuu välittömästi kaahaavaksi kitaraksi - nättiä, ja toimivaa. Avausraita Dead Crowd on Your Door antaa levylle siis lentävän lähdön, eikä tulevan puolen tunnin aikana hidastella kertaakaan.

Misfits on selvästi bändin suuri innoittaja, vaikka toki soundi on aivan eri tavalla huoliteltu, ja ajan hengen mukaisesti metallisen raskas. Laulaja ei myöskään yritä olla Glenn Danzig, vaan ilmaisu tulee karheasti jostain kurkun puolelta. Sääli oikeastaan, sillä epämelodinen mölinä olisi ollut paljon piristävämpää ja poikkeavampaa nykyään kuin tällainen hevi-ilmaisu. Notkeat Ramones-riffit ja kauhukuvasto kirkonkelloineen vetävät kuitenkin yleiskuvan New Jerseyn suuntaan.

Biisit ovat täynnä koukunpoikasia, ja useisiin on keksitty jokin sovituksellinen idea, jolla saadaan vähän vaihtelua peruskaavaan. Kuitenkin vasta muutenkin loistavan Revengen lopussa yllättäen ilmaantuva synasäestys ja melodinen kitara puskevat levyn uuteen ulottuvuuteen - jalat alkavat hakata mukana pakosta! Samaa on lisää levyn päätösbiisissä Earth Is Dead, joka on muutenkin hieman "sävykkäämpi" tuotos. Se, että nämä ovat levyn ainoat biisit, jotka erityisesti tarttuivat korvaani, saattaa kertoa enemmän omista mieltymyksistäni, mutta kyllä tämä minusta kaipaisi hieman lisää vaihtelua - tai edes lisää erottuvia koukkuja. Tällaisenaan tämä on hyvää paahtoa jokaisen soittajan antaessa kaikkensa, mutta kestävään kuuntelunautintoon tarvitaan vielä hieman lisää.

Linkki: Scarecrow @ Desibeli
Päivämäärä: 15.06.2006
Lukukertoja: 1086


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Scarecrow

Kotimainen, kauhuvetoista, nopeaa ja erittäin energistä punkrockia soittava bändi.

Kotisivut: www.scarecrow.rocks.it

(Päivitetty 15.06.2006)
Levyarviot:
Deadcrow

15.06.2006
Arvostelijana Mikko Heimola
La Morte Vivante

10.04.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Re-Animators II

20.05.2004
Arvostelijana Mika Roth
Black Chains / Endless Spine

15.03.2004
Arvostelijana Mika Roth
Pienet – Huhtikuu 2006

04.04.2006