Pet Shop Boys: Fundamental

Parlophone/EMI

Pet Shop Boysin ongelmana on vuoden 1993 Verysta asti ollut arvokkaasti vanhentuminen, jumiutumatta toistamaan kultakauden kaavoja. Yritys on ollut kovaa: Bilingualin latinovaikutteet, Releasen akustinen soundi, soundtrack Panssarilaiva Potemkiniin(!)... Sääli vain, että he tekivät "uran myöhemmän vaiheen mestariteoksensa" eli Behaviourin jo 1989, ja sen ylittämisessä riittääkin haastetta. Tämän suhteen joudutaan edelleen odottamaan: Fundamental on fifty-fifty -tuotos, joka oikeuttaa itsensä kevyesti, mutta parhaimmillaankin pesee "vain" mainitut myöhäistuotteet.

Olennaisesti ilmassa on nyt vähemmän yrittämisen makua, kun duo työskentelee omalla maallaan; vuoroin minimalistista, vuoroin raskaammin orkestroitua elektropoppia - minulle tulee mieleen toisaalta juurikin Very-albumi, toisaalta New Order. Ja 80-luvun suurgurun Trevor Hornin värvääminen tuottajaksi kertoo jotain päämääristä. Avoin poliittisuus on sen sijaan hieman yllättävä veto - Neil Tennant lauloi vuonna 1986 when the flags are out all he cares about is love, ja on pilkannut "poliittisia" pop-tähtiä. Merkittävintä hänen omassa ulostulossaan on kuitenkin, että vielä kymmenen vuotta sitten hän itse esiintyi Tony Blairin kannattajana, mutta on nyt kääntänyt takkia.

Kaksi ensimmäistä kappaletta esittelevät hyvin albumin kaksi puolta: Ensin minimalistinen Psychological, jonka sanoitus rinnastaa terrorismin pelon ja neuroottisen paranoian. Synariffi tuo mieleen Kraftwerkin, mutta tuotanto on hyvin 2000-lukuisen cool. Pehmeä ja tunnelmallinen raita, joka johdattaa mainiolla c-osallaan loppulevyyn. Sitten The Sodom and Gomorrah Show, hyvin petshopboysmainen paisuteltu kappale jostain Left to My Own Devicesin ja Go Westin väliltä. Sanoitusten piikki uskonnollisen fundamentalismin suuntaan on varsin selvä: you´ve got to learn to live where angels fear to tread.

Mainio Minimal on avausraidan tanssisovitus, jonka em-ai-en-ai-em-ai-el -hoenta kyllä tarttunee klubiyleisön päähän. Lyhyt instrumentaali God Willing kertaa Pet Shop Boysin parempia hetkiä eeppisen synapopin parissa. Ikävä kyllä levyllä on myös mitäänsanomattomia kappaleita; sekä I Made My Excuses and Left että Numb luottavat viulumattoihin, vailla iskeviä koukkuja. Temaattisesti keskeinen Luna Park on myös lopulta hieman vaisu, eikä Amerikan vertaaminen huvipuistoon ole enää maailman omaperäisimpiä oivalluksia.

Single I´m with Stupid onkin sitten Pet Shop Boysia tyypillisimmillään: Tennant lukee sanoitusta ilmeikkäästi, kuin teatterilavalta, ja Chris Lowen ohjelmoimat rummut rytisevät niin että 80-luvun huippuhetket palaavat mieleen. Vielä hiukan syntetisoituja torvia ja sitä tuttua säksätystä, ja se on siinä. Enemmistö pressihuomiosta on toki keskittynyt sanoitukseen, jossa George-haukka jahtaa Tony-kyyhkyä. Ilmeistä, mutta hupaisaa. Hupia tarjoilee myös Casanova in Hell, jossa todetaan his erection will live in history, jälleen tuttujen torvien saattelemana.

Pari perusraitaa, ja ollaan päätösbiisissä Integral. Tämän vuoksi levy kannattaa viimeistään tsekata: huikeaa 80-lukuista paahtoa idioottivarmoilla piipityskoukuilla. Nyt myös sisäistä turvallisuutta kommentoiva sanoma on naitettu biisiin loistavasti, eikä lähde päästä vaikka haluaisi: if you´ve done nothing wrong / you´ve got nothing to fear / if you´ve something to hide / you shouldn´t even be here / you´re not integral / to the project. Synariffi on vielä laina Hausmyllyn Ikävästä lokakuusta. Melkoinen ´scumback´!