Heartbreak Stereo: Heartbreak Stereo (ep)

Jos pitäisi sormella osoittaa yksi esikuva Paraisilla vuodesta 2004 menevää punk rockia tahkonneelle Heartbreak Stereolle, sojottaisi minun kämmenenjatkeeni ainakin haastavasti Rancidin suuntaan. Eli valoisan letkeästä tiukan paahtavaan vaihtelevaa rokkipunkitusta, jossa laulaja-kitaristi Anten karhea ääni lisää entisestään mielleyhtymiä Kalifornialaisbändiin. Mikäs siinä? On niitä huonompiakin esikuvia eikä HBS missään nimessä pelkästään versioi esikuviaan. Kun kolmikon soitossa on lisäksi mukavasti ilmaa ja rentoa otetta kaiken riehakkuuden keskellä, pilkistää hymynkare väkistenkin suupielestä kuunnellessa tätä viiden biisin ep:tä. Äänite näki päivänvalon jo viime vuoden puolella, mutta parempi myöhään...

Kuinka pitkälle riittää hyvä meininki? Se nimittäin on levyn ensivaikutelman vahvuus. Useamman kerran biisejä kuunneltuaan täytyy todeta, että hyvin niissä soitetaan, melodiaa löytyy eikä riehakkuus tarkoita puuroa. Heti avausraita Road To Follow yhdistelee samaan keitokseen kaihoa, nytkettä, taustahuutoja, karheutta, paahtoa ja mukavasti kierteleviä kitarakuvioita. On toki kuin lajityypin käsikirjasta, mutta oikein hyvin toteutettuna. Seuraava askel hyvien pohjien jälkeen olisikin rakentaa persoonaa omaleimaisemmaksi. Ei silti, ilollahan tällaista rentoa veivausta kuuntelee... Down The Boulevardin yy-kaa-koo-nee-luvunlaskusta pidin erityisesti.