Julkaistu: 09.06.2006
Arvostelija: Janne Kuusinen
Troka
Musiikin latina elikkä kansanmusiikki kajahtaa taas Helsingin Pitäjänmäestä, jonne Sibelius-Akatemia on sullonut osastonsa, joiden se haluaa pysyvän poissa silmistä ja mielestä. Vuoden 2005 aikana tämän esikoisensa purkittaneeseen Troka-kvintettiin kuuluu ym. instanssin kansanmusiikkiosaston pro-väkeä, joista mainittakoot grand man Timo Alakotila harmoonissa ja Johanna Juhola harmonikassa. Levyn vihoton kansiratkaisu on ainutkertaisen nerokas ja luovuttaa pääosan sille mille kuuluukin, eli musiikille.
Troka tarjoaa rivakasta, haitari/viulu/harmoonipohjaista pohojalaishää -instrumentaaliryttyytystä, jolle termi ”peruskansanmusiikki” olisi kuitenkin liian valju ilmaus. Materiaali on kiitettävässä määrin omaa, tuottelias Uuno Trad. on ollut säveltäjänä vain kolmessa kappaleessa. Juhola on tuonut mukaan piazzolla-kategorian erikoisosaamistaan kappaleessaan Astoraalinen polskafantasia, ja erikseen mainittakoon myös jousisoittaja Ville Ojasen vinohuumoriset visiot Strömmerin paluu ja Ruotsalaisia sotasankareita, joiden koukkuihin ihastuin eniten. Mielenkiintoista satsia kuitenkin kautta linjan.
Trokan musiikki puhuttelee, kirjaimellisestikin. Läsnä ovat kimurantit, mutta silti luontevat tahtilajit, jotka tekevät musiikista ja soitinten äänistä ikään kuin puhetta. Mihinkään balkan-osastolle ei kikkailussa mennä, onpahan erittäin sujuvaa modernia uusvanhaa, johon tietoyhteiskunnan neljäänlaskijan kestää vähän aikaa tottua. Välillä vellotaan metsäisen eteerisesti, ja harmooni kroolaa paremmin kuin yksikään syntikkajousimatto koskaan, saaden kuulijan haistamaan tervan tuoksua. Buzuki tuo mukanaan tarvittavaa ateenaa. Ainoa, mitä jäin kaipaamaan, oli jonkinasteinen omintakeisuusmauste. Ehkä luovaa hulluutta Spontaanin vireen tyyliin, tai sitten silkkaa anarkiaa Koinureiden malliin…? Myös levyn lopettaminen jotenkin ilmaan, viimeinen raita veltosti sammuttaen on, sanotaanko nyt vähintäänkin rohkea veto.
Nomutta. Tämä levy on taas yksi osoitus siitä, että kansanmusiikki voi maassamme oikein hyvin, vaikka onkin eristetty pääkaupungissamme Kutomotie 9:ään. Ehkä kansanmusiikista tulee lähivuosina ihmisten kyllästyttyä sähkökitaratapettiin jonninmoinen trendi a cappella –laulun tapaan, kukaties. Ja toivottavasti pysyvä!
