Bitch Alert: I Can Feel Your Bones

Poko

Bitch Alertin Heiniellä ei tunnu vieläkään menevän kovin hyvin. Teini-ikä alkaa olla jo vuosien takana, mutta angstia ei musiikista puutu, minkä itse kukin laskekoon plussaksi tai miinukseksi oman itsetuhoisuuskertoimensa mukaisesti. Oli nimittäin kappale sitten punkahtavaa uusiogrungea tai uudesta aallosta ammentavaa popmetallia, niin ärisevät maneerit ja vaivaannuttavan huomiohakuiset sanoitukset pysyvät reseptissä mukana tiukasti kuin ihoon kiinni palanut flanellipaita.

Kauan kehissä pysytelleet nartut alkavat olla jo monessa liemessä keitettyjä, sillä takana on pitkäsoittoa poikineen, keikkaa pitkin suomea ja jopa Britannian-kiertuetta. Yhtyeen sointi kuulostaakin entistä tanakammalta, joskin trio-soiton mahdollisuuksia hyödynnetään vieläkin aika alkeellisella tasolla. Alkuaikojen Hole-vertailut kuitenkin voitaneen jättää jo vähemmälle, sen verran yhtye on onnistunut eteenpäin lipuumaan, tosin leimallisen 90-lukulaiselta se kuulostaa edelleen.

Vaikka kornit sanoitukset onnistuvatkin tehokkaasti sabotoimaan vaikutelmaa kehittyneestä yhtyeestä, niin se on myönnettävä, että parhaimmillaan Heinie saa aikaan vaivattoman tarttuvia ja melodisia koukkuja. I Can Feel Your Bones kuulostaakin hieman yleistäen sitä paremmalta, mitä vähemmän vaativalle ärjymiselle annetaan tilaa. 14 Hours, Please Let Me Die First ja If You Were Mine ovat sävellyksinä oikeasti hyviä, sääli vain että sovituksissa turvaudutaan läpi levyn lähes aina siihen ilmeisimpään ratkaisuun. Esimerkiksi pitkiä melodiakaaria maalaileva Totally Out There onnistuu hyvistä elementeistään huolimatta kuulostamaan vain yhdeltä uudelta alternative-pastissilta yhtyeen repertuaarissa, ja idean tasolla mainio, kunnianhimoisesti rytmitetty Tempe Khoi jää keskeneräisen viimeistelynsä takia vaille viimeistä niittiä. Osasyy toteutuksen laimeuteen lienee myös turhan varman päälle pelaavassa tuotannossa, joka ei pahemmin yllätyksiä satele. Puhelin-efektiä laulussa tai levyn päättävää feedback-myrskyä kun ei sellaisiksi ole enää aivan lähiaikoina laskettu. Typerällä hohotuskompilla hölköttelevä Would You Be My Mental Big Sister, June? kyllä yllättää, mutta rupeaa tympimään jo kolmannella kuulemalla. All Wrong puolestaan kerää opettavaisesti yhteen kappaleeseen sanoitusta ja nimeä myöten kaiken, missä bändi vähiten loistaa.

Bitch Alert on edelleen yhtye, joka olisi kiusallisen helppoa haukkua alimpaan puberteettihelvettin. Kuitenkin bändillä on vahvuutensa. Jos Heinie malttaisi luopua yliyrittävistä laulumaneereistaan ja kirjoittaisi tekstit vaihteeksi vähemmän ranteita viiltävästä näkökulmasta, voisi yhtye vielä yllättää reilusti paremmallakin kiekolla.