Gnu: Eksyneet etsijät

Gashopper

Kaunista, melodista popin ja progen naimakauppaa ilman ryppyotsaista purismia. Näin kiteyttäisin Gnun soundin näin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Pieniä Don Huonoilta kuulostavia vivahteita on aistittavissa paikka paikoin, vaikka yleissoundin lähin vastaavuus löytynee kuitenkin Liekistä. Gnu ei ole kuitenkaan samalla tavalla kuulasta musiikkia, vaan myös paljon tummemmissa sävyissä liikutaan. Tulisit juuri nyt aloittaa levyn kasvavalla, pateettisellakin rock-vyörytyksellä. Sääli vain että kyseinen kasvu kulminoituu vasta siihen tauotta liittyvässä toisessa kappaleessa Pimeä. Itse näkisin kappaleiden liittyvän toisiinsa niin eheästi, että ne ovat yksi kappale. Näistä Pimeän osuus on instrumentaalinen progetykitys, josta herkullisen erilaiset kitaran ja basson riffit ja väliin pulpahtelevat koskettimet tekevät erittäin hienon ja mieleenpainuvan progekokemuksen.

Pala tulessa-biisistä taas ei juuri löydy hyvää sanottavaa. Tylsä säkeistö ja ilman järkevää kehittelyä silmille sinkoava kertosäe eivät vakuuta. Kertosäkeen hokemat eivät toistossa ainakaan yhtään parane. C-osassa taas alkaa olla jo kehityksen makua, mutta sekin on kovin lyhkäinen. Itämaan taivaassa on harvinaisen onnistunut säkeistö, jossa asianmukaisia soittimia on hyödynnetty niille ominaisella tavalla. Mahtava reggae-meininki! Kertosäkeeseen olisin toivonut vähän enemmän potkua, koska tällaisenaan se on vähän flegmaattinen. Tekstistä en tajua mitään. Hiljaa yön alku on todella Genesis, mutta ei siinä mitään, huonompiakin lähteitä on käytetty! Kappale on muutenkin oikein miellyttävä kuulasta kertosäettä ja upeaa pianosooloa myöden. Levyn parhaimmistoa. Lopun kitarasoolo on vähän mielikuvitukseton ja loppuu kuin seinään.

Sininen laulu on kuulas, kevyt ja sumuinen biisi. Soundimaailma erittäin sininen, niin kuin pääteltävissä onkin. Punainen tanssi alkaa lupaavasti, mutta överiksi laulettu kertosäe rikkoo koko mystiikan. Kaikki muu biisissä kylläkin toimii hyvin, mutta liian usein tuleva kertosäkeen kuona pilaa kuunteluelämyksen. Lapset muistuttaa hauskalla tavalla Maija Vilkkumaata. Oikein hauska, jopa ilkeä kappale pienin tangovivahtein. Utopian säkeistö on oikein hieno, mutta traagisella tavalla kasari kertosäe häiritsee kovasti. Taas kerran kaikki kappaleessa kertosäettä lukuun ottamatta toimii. Ei Hannalle on merkillisellä tavalla nimetty kappale, joka kauneudessaan on suorastaan tyrmistyttävä. Epätavallisen mittaiset fraasit yhdistettyinä heliseviin koskettimiin ja kitaroihin tekee vaikutuksen. Eräs nimeltä mainitsematon sulhanen päätti ensi kuuleman perusteella esittää tämän kappaleen puolisolleen omissa häissään. Upea biisi. Oodi ei tällaisen katharsiksen jälkeen tunnu miltään, mutta biisi on kyllä oikeasti erittäin hieno.

Kokonaisuutena Gnun Eksyneet etsijät on hyvin epätasainen ja sovituksessa on paikka paikoin huomattavia puutteita. Myöskin epäonnistuneiden kertosäkeiden huima määrä estää kappaleiden kaupallista levitystä. Soundimaailma sen sijaan on selvistä vaikutteista huolimatta erittäin omaleimainen ja kaunis, laulajan ääni miellyttävä ja soittajat taitavia. Levyn parhaimmat hetket ovat todella upeita, huonoimmat taas todella hirveitä. Toivottavasti tästä bändistä kuullaan pian uudestaan ja tällöin parhaimpien hetkien osuus on suurempi kuin tällä levyllä.