If Society
Echo Is Your Love on ollut itselleni kaikessa taiteellisessa mystisyydessään (joka ei ole mitenkään huono asia sinänsä) jotenkin etäinen ryhmä, jonka sisäänpäinkääntyneestä kitarametelistä on ollut halutessaankin vaikeuksia nauttia, ilman että on vakuuttunut yhtyeen poliittisesta tarpeellisuudesta. Neljännellä albumillaan, Humansizella, yhtye antaa kuuntelijoilleen uuden mahdollisuuden määritellä suhdettaan musiikkiinsa.
Bändin vahvuuksia ovat erityisesti dynamiikan taju ja oivaltavat kitaratekstuurit, joita tukevat levyllä mainiot ja sopivan rosoiset soundit. Sonic Youth on edelleen vaikutteena vahvasti kuultavissa, mutta kitarameuhkaus on saanut tuekseen oikeita kappaleita. Tämä ei tarkoita kuitenkaan seestymistä tai idealismin myymistä; Peace Song puhuttelee musiikillisesti niin, että sen sanomaankin malttaa perehtyä. Tarttuva Buy on lähempänä uudenaallon taide-melu-punkkia, jonka tahdissa tekee murjottamisen sijaan mieli tanssia. Three Ropesin ja No Angels in American futuristinen psykedelia hypnotisoi kuuntelijan vaivatta. Välillä yhtye potkii sikoja munille niin kovasti, että heikompaa hirvittää. Levyn lopuksi tuntuu rauhoittavalta saavuttaa järkkynyt henkinen tasapaino Stories You Fearedin kauniisti soljuessa. Yhtye on kypsytellyt visiotaan hitaan hartaasti kuin omista marjoista tehtyä kotiviiniä konsanaan. Nyt se maistuu. Hatunnoston paikka!
Linkki: EIYL @ Desibeli
Päivämäärä: 02.06.2006
Lukukertoja: 1954