Radiopuhelimet: Varmaa hapuilua

Hot Igloo

Radiopuhelimet, tuo keski-ikäisten bändi; niin on todellakin käynyt, että Radiopuhelimet on ehtinyt kokoelmavaiheeseen. Urahan on toki pitkä, alkoi jo ennen kuin tuoreimmat fanit olivat syntyneetkään, mutta siitä huolimatta bändin ikääntyminen on tapahtunut jotenkin salakavalasti. Oikeasti vaihtoehtoisen materiaalin vanheneminen ei ole vaihtoehto.

Tässä nyt kuitenkin ollaan. Radiopuhelimet on keski-ikäisten, perheellisten oululaisten kodin ulkopuolinen projekti, jonka hedelmät ovat tämän kokoelman myötä kaikkien nautittavissa melko kohtuullisin ponnistuksin.Kokoelman kaksi levyä etenevät kumpainenkin tahollaan kronologisesti. Ratkaisu kummeksuttaa aluksi, mutta toimii hämmästyttävän hyvin; ikään kuin käsillä olisi kaksi ällistyttävän hyvää Radiopuhelimet-albumia. Samalla paljastuu se seikka, että kehittymisestä ja rauhoittumisesta huolimatta bändin soundi on säilynyt käsittämättömän hyvin. Kyseessä on ajaton bändi, joka ei tulisi toimeen ilman kasaripunkvaikutteitaan, mutta joka ei kumarra kenellekään eikä milloinkaan. Radiopuhelimet on Radiopuhelimet eikä siitä sen enempää.

Oulu-Tornio -akseli on tuottanut suomalaiseen rockmaisemaan hienoja bändejä. Radiopuhelimet tuli marginaaliin eikä tule sieltä koskaan poistumaan. Bändin soundi on ehdoton, tarkka ja aggressiivinen, joskaan ei massiivinen, mutta täysin soittolistakelvoton. Rytmi on jatkuvasti kulmikas, mutta etenevä. J.A. Mäen sanoitukset kiteyttävät, mutta eivät osoita. Radiopuhelinten musiikkia on sikäli turhaa arvostella, että kaverit tuntuvat tietävän täsmälleen, mitä ovat tekemässä ja ovat samalla juuri niin omaleimaisia, että muutos ei toisi parempaa tai huonompaa lopputulosta, vaan vain toisen lopputuloksen; Radiopuhelimet on omassa sarjassaan täydellinen.

Niille, jotka eivät ole Radiopuhelimiin vielä tutustuneet, voin sanoa vain, että tutustukaa. Ja noin kymmenen sekunnin kuluttua tiedätte, oliko vaiva sen arvoinen. Varmemmaksi vakuudeksi voi halutessaan kuunnella tältäkin kokoelmalta, tietenkin, löytyvän Jäämeri-kappaleen, se on Radiopuhelimien lailla täydellinen. Bändin soundi, Mällinen ja askeettinen olemus jakavat mielipiteet sen verran tehokkaasti, että pidempi pohdiskelu on aiheetonta. Mitäs tästä vaahtoamaan. Varmaa hapuilua kuuluu kaikkien niiden levyhyllyyn, jotka ovat joskus hapuilleet, törmänneet bändiin nimeltä Radiopuhelimet ja jatkaneet hapuilua heidän kanssaan pidempään kuin sen kymmenen sekuntia. Kokoelman monimerkityksinen nimi on osittain sarkastinenkin: ainakaan jälkeenpäin arvioituna Radiopuhelimet on bändi, joka ei ole milloinkaan hapuillut; tekee ja soittaa, ei hapuile. Ja jos joskus on hapuiltu, hapuilu on epäilemättä ollut varmaa.