Jukeboss

Pohjanmaalla syntynyt, nykyisin Tampereella vaikuttava alternative rock-nelikko The Prisondream esitti vahvan näytön osaamisestaan jo parin vuoden takaisella debyytillään Songs Of Falling Apart. Nostin yhtyeen vahvuuksiin rauhallisempien hetkien ja kiivaiden iskusävelmien toimivan tasapainon ja samasta asiasta täytyy kiittää myös tuoreimmalla levyllä. Edelleen homma maistuu muun muassa The Smashing Pumpkinsilta ja Candy Caneltä, mutta kokonaisuus on debyyttiä hengittävämpi ja pikkiriikkisen rauhallisempi. Vaikka levyjen välillä soitetut keikat lupailivat edellistä raskaampaa materiaalia, on lopputulos yllättävänkin herkkä ja kevyt. Toki pysytellen edelleen kiivaan rockin piirissä...

Further Away In Silence kertoo tarinaa skitsofreniaa sairastavasta miehestä, jonka mielen sekoittaa rakastuminen. Loppu on traaginen, kun sivupersoona valtaa miehen mielen kateudesta ja mustasukkaisuudesta syntyvän raivon voimalla ja hukuttaa tapahtumien kulun yllättämän rakastetun. Viimeisiksi sanoiksi jäävät klassiset Rakastan sinua. Eli varsin traaginen ja ikiaikainen kolmiodraama, tosin hiukan harvinaisemmin vain kahden ihmisen kesken. Homma alkaa heleästi, mutta kiihkeästi rullaavalla Radios-kappaleella. Pohdiskelevuus ja junnaava leijailu kohtaa kontrollissa pysyvän kiivauden hienosti, Jukka Kujansivun puristuva laulu ei kuulosta juurikaan pakottuneelta. Samalla lailla ilmavassa, mutta positiivisemmassa säröjunassa The Vampires Night Out Jukan laulu on parasta, mitä olen Prisondreamilta kuullut. Vastaavaa rentoutta kaipaisi moniin muihinkin yhtä kiihkeisiin levyihin. Vaikka talla on pohjassa, soitossa ja laulussa on TILAA. Hienoa!

Levyn kokokohtia on haaveellinen Wait, It´s Cold, jossa nelikko laittaa herkistelyvaihteen vahvemmin silmään. Oikeastaan tähän asti mennään aika samalla kaavalla, kiivaillaan aaltoillen, mutta hallitusti. Angels, Betrayal & Conspirasies nostaa myrskyn ensi kertaa todella uhkaavaan aallokkoon pienine murinavokaaleineen, vaikka jääkin säkeissään sarjaan tyyntä myrskyn edellä. Asetelmat ovat paikallaan, alkaa tapahtua. A Promise on levyn ensimmäinen näppäily, tuoden vahvasti mieleen Pumpkinsin Mellon Collie... -levyn aikaiset iiseimmät herkistelyt. None But The Great Sea lähtee kerrossa rullaamaan raivokkaasti, nousten levyn parhaisiin hetkiin muuten seesteisellä tunnelmallaan. Tarina jatkuu hienosti The Blinding Veilillä, jonka kerto on levyn selkein koukku. Hiukan raivoisampi The One About The Science täydentää tämän keskilevyn timanttisen kolmikon.

Tasossa ei tapahdu oikeastaan koko levyn 14 raidan aikana varsinaista notkahdusta, mutta edellä mainittujen tähtihetkien ohella nostaisin The Prisondreamin todellisiksi taidonnäytteiksi uneliaan pianoballadi Hide And Seekin ja raivokkaasti kieputtavan Dancen kohtaamisen. Jälkimmäinen herättää edellisen unelmoinnista kuin rekka pimeässä mutkassa. Muutenkin yhtye hallitsee suvereenisti myös sen rauhallisemman ja riisutumman ilmaisun, vaikka kuvasto onkin aika tuttua. Vielä The Department Of Lostin kauniin haurauden ja jykevän riffin kohtaaminen kerää erityiskiitosta. Levyn päättävässä nimiraidassa soiva kirkkourkusoundi on myös makea.

Hirveästi pahaa sanottavaa levystä ei minun korvaani nouse, mihin toki osasyyllisenä on omat ikiaikaiset tämän musiikkityylin fanitukset. Siksipä vaikka Further Away In Silence ei hirveästi uusia uria avaakaan genressään, on se selkeästi parhaita vastaavanlaisia levyjä, mitä Suomessa on kuunaan tehty. Johtuuko yhtenäisestä tarinasta vai vain yhtyeen dramatiikan tajusta, mutta levy maistuu todella elokuvalliselta kokonaisuudelta. Jos aiheesta ei jo ole jonkinsortin filkkaa tehty, niin ehkä olisi syytä.